Tuttavani koira oli saanut ison pentueen (11 kpl)
Cane Corso rotuisia koiria. Olen tutustunut rotuun mahdollisimman paljon ja hyvältähän se kuulostaa. Näin aikuisena koiran ulkonäkö ei ole tärkein seikka, vaan luonne, käyttötarkoitus ja rodun terveys ovat ehdottoman tärkeitä seikkoja.
Eilen kävimme katsomassa
(huom katsomassa) pentuja. Mutta se vasta saikin koirakuumeiluni nousemaan, sellaisen perheenjäsenen ja kaverin kun saisi

Ihaistuin yhteen pienirunkoiseen/kokoiseen corsopoikaan palavasti, upea pieni tummabrindle valkoisella rintamerkillä
Tällainen upea rotu siis kyseessä:

(Rotu on melko tuntematon vielä suomessa joten moni on tuotikoirana tullut suomeen, tuontikoirilla on usein typistetyt korvat ja hännät. Suomessa typistäminen on kiellettyä joten tulevaisuudessa näkee enemmän näitä luppakorvia ja pitkiä häntiä omaavia yksilöitä)

(Nappasin kuvan netistä jotta näette ettei kyseessä kuitenkaan NIIN massiivinen rotu, vaikka isokokoinen toki onkin)