Huhujen mukaan loppuvuodestaJapp kirjoitti:Kuka tietää millon iPhone 5 tuleeeeeeee
Apple
-
- Viestit: 7
- Liittynyt: 3.7.2012 14:42
Re: Apple
Isäni on omistanut iPhonen 70-luvulta lähtien, joten syntyessäni minulle ei annettu paljoa valinnan varaa. Ensimmäisen Apple-paitani muistaakseni sain jo kaksivuotiaana eli isäni vain kylmäverisesti päätti, että sinä ostat iPhonen. En edes uskalla ajatella mitä olisi käynyt, jos olisin murrosiässä alkanut glooryhuntata esimerkiksi Nokiaa.
Todellinen fanius alkoi minulla viisi kuusi vuotta sitten. Kuten sanoin niin Apple on ollut suosikkini jo pikkupojasta lähtien, mutta ei se ollut samanlaista kuin tänä päivänä. Apple on muuttunut rakkaudeksi ja intohimoksi. Nuoresta iästä huolimatta olen ehtinyt omistaa iPhoneja kuitenkin jo aika kauan, mutta vuosi vuodelta mielenkiintoni ja rakkauteni Applea kohtaan vain voimistuu. Kyllä voi sanoa, että Apple on iso osa elämääni, jota ilman en osaa, enkä halua elää.

- Wunderbaum
- Kanta-asiakas
- Viestit: 861
- Liittynyt: 23.8.2009 20:07
- Paikkakunta: vantaa
- Viesti:
Re: Apple
onks kukaan muu törmänny seuraavanlaiseen ongelmaan:
Mulla on toiminu Apple ID siit asti ku sain iTouchin ja loin käyttäjätunnuksen, tästä on melkein 1 vuosi ja sekä maksulliset, että ilmaiset ostokset ovat tulleet ihan perille asti ilman mitään vikaa.
Mutta n. viikko sitten iTunes Store ei enää hyväksyny mun luottokorttia ja käski päivittämään maksutapaa. Googletin apua mutta en saanut mitää tulosta ku ei kukaan ole osannut selvittää tätä. jotain kyl sain ett "jos maksutapaa ei hyväksytty niin vaihda maksutietoja" ja kun vaihdoin vaikka s-postiosoitteen ja varmistuslinkki lähetettiin kuulemma onnistuneesti - sain kyllä perille vahvistusviestin mutta missään ei ole klikkauslinkkiä joka vahvistais s-postiosoitteen vaihtumisen.
Vai mitenkäs maksutapaa muka päivitetään?

http://youtube.com/theshadymobile
Osteri-Ossi Faniklubin jäsen #10
jengi inisee ku pelas omaisuutensa, silti ne haluu päivä päivältä suurempaa
Osteri-Ossi Faniklubin jäsen #10
jengi inisee ku pelas omaisuutensa, silti ne haluu päivä päivältä suurempaa
- Kookle
- Kanta-asiakas
- Viestit: 58
- Liittynyt: 29.3.2009 16:28
- Paikkakunta: Tšadi
Re: Apple
^^ Ei sattumalta ole tullut uutta luottokorttia viime aikoina?
Jos on niin silloinhan kortin tiedot on muuttunut ja ne täytyy päivittää vastaamaan uuden kortin tietoja. Voimassaoloaika ja turvakoodi taitaa muuttua ainakin.
Edit: Maksutapaa ja muita tietoja saa muokattua iTunesista Store -> Näytä oma tili, sieltä alta sitten löytyy kaikkea kivaa.

Rambo-Ossi Faniklubin perustaja
- Wunderbaum
- Kanta-asiakas
- Viestit: 861
- Liittynyt: 23.8.2009 20:07
- Paikkakunta: vantaa
- Viesti:
Re: Apple
En oo mun tietääkseni saanut uutta luottokorttia. ja kuten mun mielestäni aikasemmin kirjottelin: oon yrittäny muokkailla niitä tietoja, vaikka s-postia esimerkiksi vaihtaa niin siihen vaadittiin silti mun korttinumero, jota ei edelleenkää hyväksytty.Kookle kirjoitti:^^ Ei sattumalta ole tullut uutta luottokorttia viime aikoina?
Jos on niin silloinhan kortin tiedot on muuttunut ja ne täytyy päivittää vastaamaan uuden kortin tietoja. Voimassaoloaika ja turvakoodi taitaa muuttua ainakin.
Edit: Maksutapaa ja muita tietoja saa muokattua iTunesista Store -> Näytä oma tili, sieltä alta sitten löytyy kaikkea kivaa.
http://youtube.com/theshadymobile
Osteri-Ossi Faniklubin jäsen #10
jengi inisee ku pelas omaisuutensa, silti ne haluu päivä päivältä suurempaa
Osteri-Ossi Faniklubin jäsen #10
jengi inisee ku pelas omaisuutensa, silti ne haluu päivä päivältä suurempaa
-
- VIP
- Viestit: 2700
- Liittynyt: 29.10.2009 17:23
Re: Apple
Olen omistanut 3kpl iPadeja (jokaista sukupolvea, kaikki 16GB Wi-Fi malleja), mahtavia laitteia. Yhden vinkin teille annan, älkää koskaan myykö niitä pois. Olen kaikki ne myynyt ja kyllä vituttaa.
Nyt löytyy iPhone 4S ja 4, molemmat 32GB malleja. Mahtavia laitteita nuokin ja voin suositella. Aws
Nyt löytyy iPhone 4S ja 4, molemmat 32GB malleja. Mahtavia laitteita nuokin ja voin suositella. Aws

- Wunderbaum
- Kanta-asiakas
- Viestit: 861
- Liittynyt: 23.8.2009 20:07
- Paikkakunta: vantaa
- Viesti:
Re: Apple
Heti ku täytin 18 nii kävin pankissa ja ne sai päivitettyy mun visa electronin nuorisopaketiks, sen jälkeen kokeilin uudestaan mun applen maksutietoja ja alkoi toimia!
http://youtube.com/theshadymobile
Osteri-Ossi Faniklubin jäsen #10
jengi inisee ku pelas omaisuutensa, silti ne haluu päivä päivältä suurempaa
Osteri-Ossi Faniklubin jäsen #10
jengi inisee ku pelas omaisuutensa, silti ne haluu päivä päivältä suurempaa
- Japp
- VIP
- Viestit: 3229
- Liittynyt: 24.1.2010 14:36
Re: Apple
Ihan käsittämättömän upea, ootan innolla et saan kotiuttaa mun ikioman ja ekan iphonen 
Lähtee heti ennakkotilaukseen kun pystyy, perjantaina kai se oli? Vai pysykö suomeski xD

Lähtee heti ennakkotilaukseen kun pystyy, perjantaina kai se oli? Vai pysykö suomeski xD
Suomi-Japp-Suomi
Leona ♥ Rambo ♥ Ekku ♥ Iivo ♥ Oiva
We are sistas, we stand together ♥
Turksa, Japp, Burnis
Leona ♥ Rambo ♥ Ekku ♥ Iivo ♥ Oiva
We are sistas, we stand together ♥
Turksa, Japp, Burnis
-
- VIP
- Viestit: 1557
- Liittynyt: 21.8.2009 19:21
- Paikkakunta: Jyväskylä
Re: Apple
Tarkoitatko iPhone 5:sta? Jos kyllä niin olen melko varma että se on vaan pelkkä 24kk kytky amerikassa, siellä kun esim. AT&T myy puhelimia erittäin halvalla jos ottaa määräaikaisen sopimuksen.Aaro/Eero kirjoitti:Tuleeko hintaan verot jos tilaa tuolta Ameriikanmaalta? Halvimmankin sais 155e kun suomessa joku 500e.
( ͡° ͜ʖ ͡°)( ͡° ͜ʖ ͡°)( ͡° ͜ʖ ͡°)( ͡° ͜ʖ ͡°)( ͡° ͜ʖ ͡°)( ͡° ͜ʖ ͡°)( ͡° ͜ʖ ͡°)( ͡° ͜ʖ ͡°)( ͡° ͜ʖ ͡°)( ͡° ͜ʖ ͡°)( ͡° ͜ʖ ͡°)( ͡° ͜ʖ ͡°)( ͡° ͜ʖ ͡°)
- Aaro/Eero
- Kanta-asiakas
- Viestit: 401
- Liittynyt: 30.4.2012 19:38
Re: Apple
Entäs vanhemmat mallit?Samsungministeri kirjoitti:Tarkoitatko iPhone 5:sta? Jos kyllä niin olen melko varma että se on vaan pelkkä 24kk kytky amerikassa, siellä kun esim. AT&T myy puhelimia erittäin halvalla jos ottaa määräaikaisen sopimuksen.Aaro/Eero kirjoitti:Tuleeko hintaan verot jos tilaa tuolta Ameriikanmaalta? Halvimmankin sais 155e kun suomessa joku 500e.

- Yarmo
- Ylläpitäjä
- Viestit: 3049
- Liittynyt: 9.5.2009 21:41
Re: Apple
Ei niitä vanhoja malleja kannata enää alkaa miettimään jenkeistä tilaamalla. Suomessakin noi tippuu sitä vauhtia, että jos käytettyä hakee niin edullisesti saa jopa täältä.Aaro/Eero kirjoitti:Entäs vanhemmat mallit?Samsungministeri kirjoitti:Tarkoitatko iPhone 5:sta? Jos kyllä niin olen melko varma että se on vaan pelkkä 24kk kytky amerikassa, siellä kun esim. AT&T myy puhelimia erittäin halvalla jos ottaa määräaikaisen sopimuksen.Aaro/Eero kirjoitti:Tuleeko hintaan verot jos tilaa tuolta Ameriikanmaalta? Halvimmankin sais 155e kun suomessa joku 500e.
Et opi kokemuksen kautta mitään. Opit vain pohtimalla kokemuksia.
- Torsti
- Valvoja
- Viestit: 931
- Liittynyt: 23.8.2009 17:02
Re: Apple
Joka vuosi ihmetellään noita Jenkkien hintoja, mikä on kyl älyttömän typerää. Tosiaan kytkyhinta ja siellä maksaa noi kytkyliittymät sitten aika sievosesti.
Näköjään vuosi sitten olin jo ostamassa i5:ta, ja vaikka se ei silloin vielä tullutkaan, niin kyllähän tuo on ostoslistalla pysynyt. Aika vähän muutoksia edelliseen malliin ollakseen Steve Jobsin perintö, mutta ei se mitään. Lumia 920 kelpaisi myös vähän kevyempänä ja paremmalla softatarjonnalla.