Suomalainen kauhuelokuva jonka pääosassa on Peppi Puolakka ja ikäraja 12? Ei helvetti.
Peppi on ärsyttänyt siitä hetkestä saakka kun tuli sarjaan päiväkirjaa kirjottavana teininä. Ei jaksanut kiinnostaa silloin, ei kaivossa, vieroituksessa eikä nytkään. Miksi noin kuivasta hahmosta pitää tehdä päähenkilö?
Muutenkin Salkkarit kauhuelokuvaksi konsepti kuulostaa ihan skeidalta. Tuuliranta oli niin tylsä, etten jaksanut katsoa loppuun asti, ja tämä nyt enteilee vähän samaa.
Salkkaritelokuvalle ajatuksena annan kyllä

mutta MIKSI KAUHUELOKUVA?! Ja miksi Peppi?!
Olisivat tehneet ennemminkin jonkun huumoripläjäyksen jossa olisi tuotu esiin hahmojen humoristisempaa puolta ja vahvaa stereotypisointia - tyyliin Ismo ja pesismaila, Isabella kieroilemassa, teinit tekemässä jotain teinien myötähäpeä-juttuja ja Lasse pakotettuna johonkin Paulan järkyttävään ideaan. Vetoaisi katsojiin varmasti paremmin (tosin vain salkkari-faneihin).
En kyllä usko että tästäkään kiinnostuu kauhean moni joka ei katso salkkareita. Ja toisaalta - vaikka olenkin ollut vannoutunut salkkarifani jo ensimmäisistä jaksoista lähtien, ei kiinnosta tämä leffa yhtään. Enemmänkin aiheuttaa jo ajatuksena jotain oksennusrefleksin kaltaista.
Meen kyllä silti katsomaan, mutta ihan vaan siksi että voin jälkeenpäin itkeä kuinka oikeassa olin siitä, että idea, toteutus ja Peppi on ihan kamalaa katsottavaa.