Kuten myös vielä tänä päivänä.Laitela kirjoitti:Väittäsin myös että tieteen kusettamiset on paljon pienempiä kuin kirkon toteuttamat veropetokset 200 vuotta sitten jumalan nimeen.

Kuten myös vielä tänä päivänä.Laitela kirjoitti:Väittäsin myös että tieteen kusettamiset on paljon pienempiä kuin kirkon toteuttamat veropetokset 200 vuotta sitten jumalan nimeen.
IhmiskunnanRappio kirjoitti:
On se nyt perkele ettei kukaan voi uskoa! Perus massassa muhinointia. Se on hauskaa ja turvallista. Varmasti samanmielistä seuraa löytyy. Tiede käsitteenä jo pelkästään on hyvin hataralla pohjalla. Ilmastonmuutos ei pidä sellaisenaan paikkaansa, tutkimusaineistoa on vääristelty, kuvaajia peukaloitu jatkuvasti, lapsille varmana opetettavat aikakaudet ovat kyseenalaisia, maapallon ikä, jääkaudet ym. Tässä on paljon sellaista, mitä isot voimat sanovat ja pieni ihminen ottaa kaiken totena. Naurettavaa edes kuvitella, että tämä kaikki olisi syntynyt ihan sattumalta, samoin kuin liioitella ihmisen itsensä omaa merkitystä.
Mahtavaa että keskuudestanne löytyy yksi ajattelevakin yksilö!Kaakao95 kirjoitti: Jotenkin tuntuu kuin olisit mun toinen aivopuoliskoni. Itse uskon että tähän avaruuteen, kaikkeen liittyy paljon mystiikkaa mitä emme me ihmiset ole / haluanneet tiedostaa.
Anteeksi nyt vaan, mutta minulla tuli ihan tämä mieleen kommentistasi:Kaakao95 kirjoitti:Rambo, Kyllä tämä totta on, mutta yksikin mullistus avaruudessa ja koko maapallo on vainaa.
Rambo-Ossi kirjoitti:Anteeksi nyt vaan, mutta minulla tuli ihan tämä mieleen kommentistasi:Kaakao95 kirjoitti:Rambo, Kyllä tämä totta on, mutta yksikin mullistus avaruudessa ja koko maapallo on vainaa.
Muuten, maapallon ikä on noin 4,5 miljardia vuotta.
Huomenna taivaalta sataa kristallia.Kaakao95 kirjoitti:Me emme sitä tiedä mitä tuolla kaukana tapahtuu, 4.5 miljardin aikana on tullut monia joukkotuhoja! Lisäksi emme voi aina perustella siitä, miten vanha maapallo on, loppu voi tulla milloin vain. Miksiköhän se ei voisi mitenkään olla mahdollista että se tulisi meidän elinaikanamme? Perustele.
Rambo-Ossi kirjoitti:Huomenna taivaalta sataa kristallia.Kaakao95 kirjoitti:Me emme sitä tiedä mitä tuolla kaukana tapahtuu, 4.5 miljardin aikana on tullut monia joukkotuhoja! Lisäksi emme voi aina perustella siitä, miten vanha maapallo on, loppu voi tulla milloin vain. Miksiköhän se ei voisi mitenkään olla mahdollista että se tulisi meidän elinaikanamme? Perustele.
Vai miksi ei? Onko esittää perusteluita?
(lue: Kenelläkään taholla ei ole esittää todisteita sen puolesta, että maailmanloppu olisi tulossa)
http://en.wikipedia.org/wiki/List_of_natural_disastersO`boy kirjoitti:Mielestäni nykyään on aivan liikaa luonnonkatastrofeja (tiedän tiedän että ne on maapallon puolustusjärjestelmää mutta nyt näitä on jo liikaa entis-aikoihin verrattuna)
- 2004 Aasia
- 2010 Haiti
- 2011 Japani
- Nyt on uusi suuri tsunami Tyynellämerellä..
Kieliikö maapallo lopun-ajoista?
Rambo-Ossi kirjoitti:http://en.wikipedia.org/wiki/List_of_natural_disastersO`boy kirjoitti:Mielestäni nykyään on aivan liikaa luonnonkatastrofeja (tiedän tiedän että ne on maapallon puolustusjärjestelmää mutta nyt näitä on jo liikaa entis-aikoihin verrattuna)
- 2004 Aasia
- 2010 Haiti
- 2011 Japani
- Nyt on uusi suuri tsunami Tyynellämerellä..
Kieliikö maapallo lopun-ajoista?
Ei kieli. Nykyään on vaan keksintö nimeltä uutismedia.
Missähän noista taulukoista oli tuollainen suhde? Vai trollailetko vain?O`boy kirjoitti:Rambo-Ossi kirjoitti:http://en.wikipedia.org/wiki/List_of_natural_disastersO`boy kirjoitti:Mielestäni nykyään on aivan liikaa luonnonkatastrofeja (tiedän tiedän että ne on maapallon puolustusjärjestelmää mutta nyt näitä on jo liikaa entis-aikoihin verrattuna)
- 2004 Aasia
- 2010 Haiti
- 2011 Japani
- Nyt on uusi suuri tsunami Tyynellämerellä..
Kieliikö maapallo lopun-ajoista?
Ei kieli. Nykyään on vaan keksintö nimeltä uutismedia.
Tuossa antamassasi linkissä oli 10 pahinta luonnonmullistusta, yli puolet niistä kuului 20 vuosisadan tälle puolelle. Joten tuo todisti ,että luonnonmullistukset yleistyy ja yleistyy ja pian, tapahtuu PAMAUS
Lähde: http://www.stara.fi/2011/08/10/facebook ... rraskuuta/Maailman tunnetuin hakkeriryhmä on ilmoittanut iskevänsä syksyllä maailman suurimpaan yhteisöpalveluun. Anonymous-ryhmä uhoaa nimittäin parhaillaan keskittävänsä voimansa Facebookiin 5. marraskuuta ja kaatavansa koko palvelun.
Ryhmä ilmoitti asiasta sekä kirjelmällä että verkossa julkaisemallaan videolla. Syyksi ryhmä kertoo sen, että Facebook vakoilee käyttäjiään ympäri maailmaa ja myy käyttäjiensä tietoja viranomaisille. Ilmoituksessaan ryhmä toteaa, että Facebook ei todellisuudessa pidä käyttäjiensä yksityisiä tietoja yksityisinä.
Maailmalla on nyt ihmetelty miksi Anonymous antaa Facebookille kolme kuukautta aikaa valmistautua iskuun. Valmistautuminen tosin kannattaa, sillä ryhmän uskotaan aiemmin iskeneen muiden muassa Pentagonin, Visan ja Amazonin järjestelmiin.
Lähde: http://ylex.yle.fi/uutiset/popuutiset/v ... facebookiaVäärä hälytys - suuri hakkeriryhmittymä ei aiokaan tuhota Facebookia
Monet mediat, mukaan lukien me, uutisoivat aiemmin tänään tunnetun hakkeriryhmä Anonymousin aikeista kaataa yhteisöpalvelu Facebook myöhemmin tänä vuonna vastalauseena sivuston yksityisyysongelmiin. No nyt Anonymous on ilmoittanut Twitter-sivuillaan, että kyse on muiden tekemästä huijauksesta.
Anonymousin mukaan Facebook-operaatio ei ole heidän käsialaansa, vaan ”yksi feikki lisää”. Ryhmittymä kertoo myös, ettei olisi heidän tapaistaan tappaa viestinviejää eli tässä tapauksessa Facebookia. Heidän mukaansa maailmassa on pahempiakin ongelmia kuin Facebook.
Mihinköhän sä perustat epäilyt että ko. poraaminen aiheuttaisi maailmanlopun?Why kirjoitti:Jos nuo nyt oikeasti poraavat auki kymmeniä miljoonia vuosia eristyksestä kaikelta olevan järven, niin voikohan tuosta tulla pahimmassa tapauksessa maailmanlopun ainekset? Miksi tuollaisia "tutkimuksia" edes sallitaan?!!
O`boy kirjoitti:IhmiskunnanRappio kirjoitti:
On se nyt perkele ettei kukaan voi uskoa! Perus massassa muhinointia. Se on hauskaa ja turvallista. Varmasti samanmielistä seuraa löytyy. Tiede käsitteenä jo pelkästään on hyvin hataralla pohjalla. Ilmastonmuutos ei pidä sellaisenaan paikkaansa, tutkimusaineistoa on vääristelty, kuvaajia peukaloitu jatkuvasti, lapsille varmana opetettavat aikakaudet ovat kyseenalaisia, maapallon ikä, jääkaudet ym. Tässä on paljon sellaista, mitä isot voimat sanovat ja pieni ihminen ottaa kaiken totena. Naurettavaa edes kuvitella, että tämä kaikki olisi syntynyt ihan sattumalta, samoin kuin liioitella ihmisen itsensä omaa merkitystä.
Musta puhut puhdasta faktaa, Jotenkin tuntuu kuin olisit mun toinen aivopuoliskoni. Itse uskon että tähän avaruuteen, kaikkeen liittyy paljon mystiikkaa mitä emme me ihmiset ole / haluanneet tiedostaa.