Idols palaa taas ensi vuoden alussa ruutuun viidennen tuotantokauden merkeissä. Koelaulut ovat parhaillaan meneillään. Kuopiossa laulettiin viime viikonloppuna, vielä on käymättä Helsingin, Rovaniemen ja Tampereen koelaulut.
Vieläkö Idols kiinnostaa? Onko joku aikeissa osallistua koelauluihin? Tai on jo osallistunut?
Kausi alkaa MTV3-kanavalla 3.2.2011 ja sitä esitetään aluksi torstaisin ja sunnuntaisin, sittemmin vain sunnuntaisin. Ja Idols Extra tulee lauantaisin MTV3:lla 5.2.2011 alkaen.
Juontajina Heikki Paasonen ja Niina Herala. Tuomareina Jone Nikula, Nina Tapio ja Sami Pitkämö.
En ole ikinä seurannut kunnolla Idolsia, mutta kyllä yleensä tulee muutamat jaksot katsottua silloin tällöin.
Viime vuosien voittajat ovat olleet aika kuraa, mutta toivotaan että tänä vuonna nähtäisiin jotain erillaista.
Toki jos siellä olisi tuttuja tänä vuonna enemmän niin veikkaan, että sitten tulisi seurattua aktiivisemmin ..
"Laugh and the world laughs with you. Weep and you weep alone. "
Tänä vuonna koelauluissa nähdään lisäksi vierailevia tuomareita. Jonna Geagea, Elastinen, Olli Lindholm ja Mira Luoti ovat kukin vuorollaan koelaulujen tuomarina. Ja huhtikuussa nähdään suomalainen versio USA:n "Idols Gives Back" -lähetyksestä.
Itse ainakin alan jo odottaa Idolsia, varmaan hyvää viihdettä taas luvassa. Ainakin erään toimittajan blogikirjoituksen mukaan ensimmäinen jakso on onnistunut.
IsmoLaitela Goes Eurovision 2015.Stay tuned!
We are sistas, we stand together♥ Turksa, Japp, Burnis
jahas, huomenna alkaa tämä homma!
ihan nice on pitkästä aikaa vanhaa kunno idolsia seurailla!
Toivottavasti on paljon hyviä laulajia..
toki välillä pitää tietty olla niit surkeitaki.. :p
Suomi-Japp-Suomi Leona♥Rambo♥Ekku♥Iivo♥Oiva
We are sistas, we stand together ♥ Turksa, Japp, Burnis
oli paljon hyviä, ja tykkäsin erityisesti ihanasta Martasta, Alista, siitä hieman tummempiihoisesta ujosta tytöstä ja siitä viimeisestä hymyilevästä tytöstä!
Toivottavasti Rovaniemellä on yhtä kivoja laulajia.
Suomi-Japp-Suomi Leona♥Rambo♥Ekku♥Iivo♥Oiva
We are sistas, we stand together ♥ Turksa, Japp, Burnis
Olihan siellä hyviäkin laulajia mukana. Erityisesti mieleen jäivät Ali sekä pari tyttöä, joiden nimeä en muista. Se viimeinen hymyilevä tyttö oli kivan näköinen, mutta lauluääni ei vielä ihan täysin vakuuttanut.
Vaahtera Herrasmies -Klubin arvostettu jäsen
Osteri-Ossi Faniklubin jäsen #9 Madin Faniclubin (#9) jäsen
Ensimmäinen jakso oli oikein onnistunut. Ihan hyvä vaan, että tänä vuonna ei niin paljoa mässäillä surkeilla laulajilla - oiva veto siis tuotantoyhtiöltä.
Siellä oli muutama oikein lupaavakin tapaus, joista osan voisin kuvitella pääsevän helpostikin semifinaaliin ja jopa finaaliin. Yksi tuttuni pääsi Kuopiosta jatkoon, mutta hänen koelauluaan ei kylläkään näytetty.
Tulee varmaankin seurattua intensiivisesti koko loppukausi.
IsmoLaitela Goes Eurovision 2015.Stay tuned!
We are sistas, we stand together♥ Turksa, Japp, Burnis
Minun kautta aikain suosikkituomarini on Asko Kallonen (kausilta 1 ja 3). Ne ilmeet koelauluissa olivat jotakin niin mahtavaa. Mieleen on jostakin syystä painunut se, kun Asko Kallonen sanoi suorassa lähetyksessä yleisön buuatessa "Nyt olkaa hiljaa lapset kun setä puhuu".
siellähän oli monta hyvää pojua. mä laikkasin ainaski siitä tummaihoisesta, enpä muista nimee.. joku alex kai.
muita ei oikein jäänyt mieleen... siel oli viel joku hyvä, sen tiiän, mutten enää muista sitä :p
Suomi-Japp-Suomi Leona♥Rambo♥Ekku♥Iivo♥Oiva
We are sistas, we stand together ♥ Turksa, Japp, Burnis
Tampereelta pääsi kyllä jatkoon pari sellaista henkilöä, joita en olisi itse päästänyt jatkoon. Mutta joukossa oli myös kyllä potentiaalisia finalisteja ehdottomasti.
Jonna Geagea tuntui olevan kyllä lempein näistä tuomareista. Tosin voihan olla, että Jonnan suusta tulleet törkeydet on vain leikattu pois.
IsmoLaitela Goes Eurovision 2015.Stay tuned!
We are sistas, we stand together♥ Turksa, Japp, Burnis