Landellahan noita villikissoja on, lemmikiksi en niitä suosittelisi ottamaan. Sillä täysin kesyjä niistä ei tule koskaan.
Ei kissoja oikein pääse häätämään, sillä näyttää siltä että teidän pihanne on kissojen reviirillä. Nämä villikissat ovat kovia tappelemaan, sillä ovat tapelleet reviiristä ja oikeuksistaan kauankin.
Meilläkin pyöri vuosia sitten raidallinen villikissa. Tappeli jatkuvasti meidän kissan kanssa. Ihmettelimme kun kissa liikkui päivittäin meidän pihalla. Syy selvisi vasta kun naapurit kertoivat ottaneensa sen lemmikiksi. Kuulemma kävi sääliksi. Kotikissaa siitä ei koskaan tullut, söi ruuan ja kömpi saunaan piiloon.
Meidän kissa saatto saada turpiin heti ulkoovella jos naapurin kissa käveli ohitse

Ja jouduttiinhan me kolme kertaa viemään sen eläinlääkäriinkin. Kerran oli silmäkulmaan raavittu (tulehtu), oma kunsi irronnut ja varvas tunnoton. Ja viimeinen visiitti oli kun kissa aristeli niskaansa. No siellä oli naapuri katin kynsi jäänyt ihoon kiinni
Voisitte kokeilla levittää tontille/piharakennusten kulmiin kissankarkoitetta. Sitä saa kaupasta ja maatalouskaupoista ostaa. Tepsii ainakin parvekepissaajille!
Toinen voisi olla appelsiinikuoret ja sipuli? Kissathan ei pidä vahvoista hajuista. Etikkakin voisi toimia? Kunhan ettekloorilla läträä vähään aikaan pihallanne. Se on nimittäin kissojen lempituoksuja, kuten myös kissanminttu.