Sivu 1/2

Ismon Deli

Lähetetty: 4.2.2010 17:14
Kirjoittaja Jumpe
Elikkäs, Ipi on siis innostunut jälleen kerran perustamaan omaan yritystä, johon liiketilakin on jo selvillä. Tarkoitus olisi, että Deli olisi pääosin nuorille suunnattu modernikahvila mutta Delin kylkiäisiksi perustettava leipomo vetäisi myös vanhempia asiakkaita. Ainoa ongelma taitaa ollakkin, että pankki ei hevillä suostu antamaan lainaa, Ipin luottotietojen takia. Eli rahoitus on toistaiseksi täysin auki. Ismohan on tunnetusti persauki, joten olisiko jälleen kerran Helenan paikka iskeä ja vipata massia Ismolle? Myös toisessa ketjussa "Pikavipit Salkkareihin" pidetään mahdollisena, että Ismo lainaisi fyrkat julkisuudessakin kohua herättäneistä Vippipalveluista. Mahdollisista työntekijöistä ei vielä ole tietoa muutakuin Heidistä, joka on ilmaissut kiinnostuksensa. No, ei tässä sitten toivota muutakuin että Ipi saisi massit kasaan!! :P

Re: Ismon Deli

Lähetetty: 4.2.2010 17:27
Kirjoittaja allas
Eiköhän Helenalta vähän ylimääräistä löydy ja varmaan lainaakin Ismolle tarvittavan summan rahaa.

Asiakkaat ja Heidin lisäksi mahdolliset muut työntekijät ovat kaikki tietenkin ihania ja iloisia Pihlajakatu 23 B:n asukkaita, mihin sitä muuta maailmaa tarvitaankaan?

Re: Ismon Deli

Lähetetty: 4.2.2010 17:52
Kirjoittaja Enigma
Kyllähän ne rahat saadaan taas jostain kaivettua, siitä ei ole epäilystäkään.

Re: Ismon Deli

Lähetetty: 4.2.2010 19:40
Kirjoittaja Jumpe
Olisi kyllä hienoa, jos Deliin tai tulevaan kuntosaliin saataisiin ihan OIKEITA työntekijöitä. Eli siis jostain ulkopuolelta, jotka kävisivät vain töissä ja vaihtaisivat pari sanaa muiden kanssa. Mutta tämähän ei tunnetusti ole mahdollista.. Varsinkin kun kyseessä on saippuasarja, nimeltään Salatut elämät...

Re: Ismon Deli

Lähetetty: 5.2.2010 14:30
Kirjoittaja Koindica
Veikkaanpa että Ulla tulee tekemään omia herkkujaan Ismon deliin, mutta voi se olla hieman epätodennäköistä :D

Re: Ismon Deli

Lähetetty: 5.2.2010 14:43
Kirjoittaja Burnis
Koindica kirjoitti:Veikkaanpa että Ulla tulee tekemään omia herkkujaan Ismon deliin, mutta voi se olla hieman epätodennäköistä :D
Miksei vaikka voisikin. Sehän olisi ihan hauska ajatus. :D Kannatan :ylos:

Re: Ismon Deli

Lähetetty: 6.2.2010 11:12
Kirjoittaja Laatikko
Tää toimitila mitä Ismo ja Seppo kävi katsomassa.. Näytti epäilyttävästi Kentaurilta. :D
.. Tai sitten ei, ainakin nopeasti katsottuna.

Re: Ismon Deli

Lähetetty: 7.2.2010 17:50
Kirjoittaja Joonas
Veikkaan, että Seppo tai Helena rahoittaa ainakin osan Ismon haaveesta. Luulen, että jotenkin kuitenkin Ismon toive toteutuu.

Re: Ismon Deli

Lähetetty: 7.2.2010 18:37
Kirjoittaja Burnis
Laatikko kirjoitti:Tää toimitila mitä Ismo ja Seppo kävi katsomassa.. Näytti epäilyttävästi Kentaurilta. :D
.. Tai sitten ei, ainakin nopeasti katsottuna.
Ei minusta. Rakennus oli ulkoa päin minusta aivan erilainen.

Sijaitseekohan tuo tod. näk. tuleva Ismon Deli muuten Korkeavuorenkadulla, kun Ismo osoitti eteenpäin ja sano että "tuossa on kirkko". Johanneksen kirkko ainakin taitaa olla Korkeavuorenkadulla.

Re: Ismon Deli

Lähetetty: 17.2.2010 21:37
Kirjoittaja Jumpe
Ja.. jälleen kerran Ismon huono onni jatkuu, kun huonot kaupat tuli tehtyä. Joonatanhan tästä jo varoittelikin mutta Ismo oli niin innoissaan liiketilasta, että päätti kuitenkin laittaa nimet paperiin. Hieman kyllä pistää vituttamaan tämä kässäritiimin mielikuvituksettomuus tässäkin asiassa. Olisin jo melkein toivonut, että vihdoinkin kaikki menisi Ismolla putkeen ja Deli saataisiin avattua.. Mutta kun ei niin ei. :(

Re: Ismon Deli

Lähetetty: 17.2.2010 21:39
Kirjoittaja allas
No ei tästäkään mitään tullut niin kun ei ikinä mistään salkkareissa. :D

Re: Ismon Deli

Lähetetty: 17.2.2010 21:52
Kirjoittaja Enigma
Poor Ismo. :/

Re: Ismon Deli

Lähetetty: 18.2.2010 08:45
Kirjoittaja PSakari
Epäilen et rosmo jää kiikkii, Ismo saa rahansa ja ostaa liiketilan takaisin virallisesti (:

Re: Ismon Deli

Lähetetty: 18.2.2010 20:25
Kirjoittaja Torsti
En usko että Deli koskaan aukeaa. :/

Sääli.

Re: Ismon Deli

Lähetetty: 18.2.2010 20:39
Kirjoittaja Huumeita
Miksi sitä Ismoa pitää retuuttaa? Antakaa nyt perkele sen perustaa se Deli ja sillä hyvä.
Olisin niin halunnut nähdä Ismon pyörittelemässä niitä smoothieita.

Re: Ismon Deli

Lähetetty: 19.2.2010 20:07
Kirjoittaja Laitela
Siihen kusi taas ismon suunitelmat ja ismon fruittareiden myyminen :D

Re: Ismon Deli

Lähetetty: 19.2.2010 21:04
Kirjoittaja Laatikko
Mua jäi häiritsemään, kun näin sen Stellans- auton, että mitä jos Ismo saakin uuden duunin jostain toisesta Stellansin liikkeestä joskus tulevaisuudessa.. :O
Ei sitä tiedä.

Re: Ismon Deli

Lähetetty: 2.3.2010 22:36
Kirjoittaja Kuja
Must tuntuu että se mummo kuolla kupsahtaa ja Ismo ostaa sen kaupan ja tekee siihen Delinsä :pesis:

Re: Ismon Deli

Lähetetty: 3.3.2010 14:35
Kirjoittaja Jumpe
Näin toivotaan! :)

Re: Ismon Deli

Lähetetty: 5.3.2010 19:21
Kirjoittaja Joonas
Veikkaan, että Ismon tulevaisuus liittyy jotenkin Elsan kauppaan. :D