
Ismon Deli
-
- Kanta-asiakas
- Viestit: 135
- Liittynyt: 28.9.2009 21:49
- Paikkakunta: Jyväskylä
Ismon Deli
Elikkäs, Ipi on siis innostunut jälleen kerran perustamaan omaan yritystä, johon liiketilakin on jo selvillä. Tarkoitus olisi, että Deli olisi pääosin nuorille suunnattu modernikahvila mutta Delin kylkiäisiksi perustettava leipomo vetäisi myös vanhempia asiakkaita. Ainoa ongelma taitaa ollakkin, että pankki ei hevillä suostu antamaan lainaa, Ipin luottotietojen takia. Eli rahoitus on toistaiseksi täysin auki. Ismohan on tunnetusti persauki, joten olisiko jälleen kerran Helenan paikka iskeä ja vipata massia Ismolle? Myös toisessa ketjussa "Pikavipit Salkkareihin" pidetään mahdollisena, että Ismo lainaisi fyrkat julkisuudessakin kohua herättäneistä Vippipalveluista. Mahdollisista työntekijöistä ei vielä ole tietoa muutakuin Heidistä, joka on ilmaissut kiinnostuksensa. No, ei tässä sitten toivota muutakuin että Ipi saisi massit kasaan!! 

Viimeksi muokannut Jumpe, 4.2.2010 19:47. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
-
- VIP
- Viestit: 2432
- Liittynyt: 25.5.2009 16:06
Re: Ismon Deli
Eiköhän Helenalta vähän ylimääräistä löydy ja varmaan lainaakin Ismolle tarvittavan summan rahaa.
Asiakkaat ja Heidin lisäksi mahdolliset muut työntekijät ovat kaikki tietenkin ihania ja iloisia Pihlajakatu 23 B:n asukkaita, mihin sitä muuta maailmaa tarvitaankaan?
Asiakkaat ja Heidin lisäksi mahdolliset muut työntekijät ovat kaikki tietenkin ihania ja iloisia Pihlajakatu 23 B:n asukkaita, mihin sitä muuta maailmaa tarvitaankaan?
- Enigma
- Valvoja
- Viestit: 3689
- Liittynyt: 22.8.2009 17:51
Re: Ismon Deli
Kyllähän ne rahat saadaan taas jostain kaivettua, siitä ei ole epäilystäkään.
"Sopimus ja sopimus... Haasta mut oikeuteen sen sopimukses kanssa ja juristia ei tarvii todellakaan ettii kaukaa!"
-
- Kanta-asiakas
- Viestit: 135
- Liittynyt: 28.9.2009 21:49
- Paikkakunta: Jyväskylä
Re: Ismon Deli
Olisi kyllä hienoa, jos Deliin tai tulevaan kuntosaliin saataisiin ihan OIKEITA työntekijöitä. Eli siis jostain ulkopuolelta, jotka kävisivät vain töissä ja vaihtaisivat pari sanaa muiden kanssa. Mutta tämähän ei tunnetusti ole mahdollista.. Varsinkin kun kyseessä on saippuasarja, nimeltään Salatut elämät...
-
- Viestit: 7
- Liittynyt: 4.10.2009 18:15
Re: Ismon Deli
Veikkaanpa että Ulla tulee tekemään omia herkkujaan Ismon deliin, mutta voi se olla hieman epätodennäköistä 

- Burnis
- VIP
- Viestit: 3027
- Liittynyt: 16.7.2009 01:00
Re: Ismon Deli
Miksei vaikka voisikin. Sehän olisi ihan hauska ajatus.Koindica kirjoitti:Veikkaanpa että Ulla tulee tekemään omia herkkujaan Ismon deliin, mutta voi se olla hieman epätodennäköistä


IsmoLaitela Goes Eurovision 2015. Stay tuned!
We are sistas, we stand together ♥
Turksa, Japp, Burnis
We are sistas, we stand together ♥
Turksa, Japp, Burnis
- Laatikko
- VIP
- Viestit: 1130
- Liittynyt: 25.8.2009 21:59
Re: Ismon Deli
Tää toimitila mitä Ismo ja Seppo kävi katsomassa.. Näytti epäilyttävästi Kentaurilta.
.. Tai sitten ei, ainakin nopeasti katsottuna.

.. Tai sitten ei, ainakin nopeasti katsottuna.
- Joonas
- VIP
- Viestit: 1612
- Liittynyt: 5.8.2009 19:29
- Paikkakunta: Kuusamo
Re: Ismon Deli
Veikkaan, että Seppo tai Helena rahoittaa ainakin osan Ismon haaveesta. Luulen, että jotenkin kuitenkin Ismon toive toteutuu.
Osteri-Ossi Faniklubin jäsen #11.
- Burnis
- VIP
- Viestit: 3027
- Liittynyt: 16.7.2009 01:00
Re: Ismon Deli
Ei minusta. Rakennus oli ulkoa päin minusta aivan erilainen.Laatikko kirjoitti:Tää toimitila mitä Ismo ja Seppo kävi katsomassa.. Näytti epäilyttävästi Kentaurilta.![]()
.. Tai sitten ei, ainakin nopeasti katsottuna.
Sijaitseekohan tuo tod. näk. tuleva Ismon Deli muuten Korkeavuorenkadulla, kun Ismo osoitti eteenpäin ja sano että "tuossa on kirkko". Johanneksen kirkko ainakin taitaa olla Korkeavuorenkadulla.
IsmoLaitela Goes Eurovision 2015. Stay tuned!
We are sistas, we stand together ♥
Turksa, Japp, Burnis
We are sistas, we stand together ♥
Turksa, Japp, Burnis
-
- Kanta-asiakas
- Viestit: 135
- Liittynyt: 28.9.2009 21:49
- Paikkakunta: Jyväskylä
Re: Ismon Deli
Ja.. jälleen kerran Ismon huono onni jatkuu, kun huonot kaupat tuli tehtyä. Joonatanhan tästä jo varoittelikin mutta Ismo oli niin innoissaan liiketilasta, että päätti kuitenkin laittaa nimet paperiin. Hieman kyllä pistää vituttamaan tämä kässäritiimin mielikuvituksettomuus tässäkin asiassa. Olisin jo melkein toivonut, että vihdoinkin kaikki menisi Ismolla putkeen ja Deli saataisiin avattua.. Mutta kun ei niin ei. 

-
- VIP
- Viestit: 2432
- Liittynyt: 25.5.2009 16:06
Re: Ismon Deli
No ei tästäkään mitään tullut niin kun ei ikinä mistään salkkareissa. 

- Enigma
- Valvoja
- Viestit: 3689
- Liittynyt: 22.8.2009 17:51
Re: Ismon Deli
Poor Ismo. 

"Sopimus ja sopimus... Haasta mut oikeuteen sen sopimukses kanssa ja juristia ei tarvii todellakaan ettii kaukaa!"
- PSakari
- VIP
- Viestit: 438
- Liittynyt: 26.5.2009 18:13
Re: Ismon Deli
Epäilen et rosmo jää kiikkii, Ismo saa rahansa ja ostaa liiketilan takaisin virallisesti (:
- Torsti
- Valvoja
- Viestit: 931
- Liittynyt: 23.8.2009 17:02
Re: Ismon Deli
En usko että Deli koskaan aukeaa. 
Sääli.

Sääli.
- Huumeita
- Kanta-asiakas
- Viestit: 794
- Liittynyt: 24.8.2009 10:16
Re: Ismon Deli
Miksi sitä Ismoa pitää retuuttaa? Antakaa nyt perkele sen perustaa se Deli ja sillä hyvä.
Olisin niin halunnut nähdä Ismon pyörittelemässä niitä smoothieita.
Olisin niin halunnut nähdä Ismon pyörittelemässä niitä smoothieita.
"Kun olen ampunut yksisilmä-Jackin,
otan paukut viskiä ja vedän käteen" - Pekkos Bill
otan paukut viskiä ja vedän käteen" - Pekkos Bill
- Laitela
- VIP
- Viestit: 1194
- Liittynyt: 27.5.2009 17:38
Re: Ismon Deli
Siihen kusi taas ismon suunitelmat ja ismon fruittareiden myyminen 

Osteri-Ossi Faniklubin jäsen #25
'
'
- Laatikko
- VIP
- Viestit: 1130
- Liittynyt: 25.8.2009 21:59
Re: Ismon Deli
Mua jäi häiritsemään, kun näin sen Stellans- auton, että mitä jos Ismo saakin uuden duunin jostain toisesta Stellansin liikkeestä joskus tulevaisuudessa..
Ei sitä tiedä.

Ei sitä tiedä.
- Kuja
- Kanta-asiakas
- Viestit: 163
- Liittynyt: 8.8.2009 23:33
Re: Ismon Deli
Must tuntuu että se mummo kuolla kupsahtaa ja Ismo ostaa sen kaupan ja tekee siihen Delinsä 

Ja vielä pesäpallomailalla
-
- Kanta-asiakas
- Viestit: 135
- Liittynyt: 28.9.2009 21:49
- Paikkakunta: Jyväskylä
Re: Ismon Deli
Näin toivotaan! 

- Joonas
- VIP
- Viestit: 1612
- Liittynyt: 5.8.2009 19:29
- Paikkakunta: Kuusamo
Re: Ismon Deli
Veikkaan, että Ismon tulevaisuus liittyy jotenkin Elsan kauppaan. 

Osteri-Ossi Faniklubin jäsen #11.