Salkkareista yleisesti TV-tahtiin. Juonipaljastukset kuuluvat eri kategoriaan, ei niitä tänne. Kirjaudu foorumille nähdäksesi alueen juonipaljastuksille ja spekulaatioille.
Mitä Salkkareissa syödään? Mieleen tulee ainakin ”Ullan kullan lihapullat” Eli Ullan tekemiä lihapullia ja säilyketölkkipersikoita - oli aikoinaan Karin herkku, tainnut vaihtua nykyään kokonaan lihapiirakoihin ja kaljaan Hyvänä kakkosena tulee mieleen Ismon makkaravoileivät, mitäs niihin tuleekaan? Tuleeko muita sarjassa mainittuja safkoja mieleen?
Helena teki joskus lohta, johon Ulla melkein tukehtui. Perusteluna oli "Kyllähän kalassa ruotoja on!".
Nestemäisenä ruokavaliona juodaan usein viiniä, ja melkein aina valkoviiniä. Punaista todella harvoin. On myös ihan normaalia ottaa olut esimerkiksi työ tai koulupäivän aikana Moosessa.
<00:05> <Strawr> Kaakkao: Sinä olet netin ilkein ihminen jonka olen koskaan täältä bongannut, hoitoon joutuisit <23:05> <Turska> Niin että kun joukossa on yksi tommonen töhö niin se kyllä nollaa fiksumpien käytöksen