Kesäuusinnat
- KaikeltaPahaltaPois
- Viestit: 39
- Liittynyt: 30.5.2009 13:10
Kesäuusinnat
Hohhoijaa. Enpä muistanutkaan, että tuo uusintana tuleva kausi vuodelta -2004 olisi noin tylsä. Ei mitään mielenkiintoista tapahtumaa. Nytkin kerennyt tulemaan jo kuusi jaksoa, eikä mitään ole tapahtunut. Ainut asia, jota kaudelta odotan, on Aaro Vaalanteen ilmestyminen ruutuun. Sepon sydänkohtaus ja Elinan isäsotku on vielä liian tuoreessa muistissa, eivätkä ne täten jaksa tarjota kovin suurta jännitystä. Ja mitä tuo Inkakaan enää sarjassa tuohon aikaan teki? Täysin turha hahmo koko ohjelmalle.
Kaukana ovat ne ajat, jolloin Camilla ilmestyi ruutuun, Jukka Salin oli taiteilija ja Karin Ekholmin puutarhassa vietettiin juhlia Akin juonitellessa taustalla. Tulemmekohan enää koskaan näkemään ja kokemaan noita vanhoja kultaisia jaksoja uudestaan, se jää nähtäväksi.
Kaukana ovat ne ajat, jolloin Camilla ilmestyi ruutuun, Jukka Salin oli taiteilija ja Karin Ekholmin puutarhassa vietettiin juhlia Akin juonitellessa taustalla. Tulemmekohan enää koskaan näkemään ja kokemaan noita vanhoja kultaisia jaksoja uudestaan, se jää nähtäväksi.
Laura, Laura, Laura...
-
- Viestit: 43
- Liittynyt: 26.5.2009 22:36
Re: Kesäuusinnat
Eka jakso on/oli Youtubessa jokin aika sitten!
En tiiiä onko enää...
En tiiiä onko enää...

- Tinoski
- Kanta-asiakas
- Viestit: 189
- Liittynyt: 22.5.2009 14:07
Re: Kesäuusinnat
Koskahan tulee se Ipin legendaarinen ''Chajajajajaj!'' Tuleeko se jo näissä kesäuusinnoissa?
Otas tosta
Osteri-ossin fanclubin ei oo tietoo kuinka mones jäsen
Osteri-ossin fanclubin ei oo tietoo kuinka mones jäsen
-
- VIP
- Viestit: 2427
- Liittynyt: 25.5.2009 16:06
Re: Kesäuusinnat
No ei... Nämähän ovat 2004 vuodelta ja tuo chajaja taisi olla vasta 2006 vuonna.
- Johnny
- VIP
- Viestit: 586
- Liittynyt: 26.5.2009 14:44
- Paikkakunta: Stellansin takahuone
Re: Kesäuusinnat
Chajajaja oli just siihen aikaan kun Ismon alamäki oli alkamassa. Mä näin sen vielä suorana telkkarista
tuli kyllä revettyä.

"When I Die Bury Me Upside Down So The World Can Kiss My Ass"
Osteri-Ossi Faniklubin jäsen #8
Osteri-Ossi Faniklubin jäsen #8
-
- Viestit: 5
- Liittynyt: 31.5.2009 17:34
Re: Kesäuusinnat
Mitä helkkaria! Suorana näit?? Et voi olla tosissasJohnny kirjoitti:Chajajaja oli just siihen aikaan kun Ismon alamäki oli alkamassa. Mä näin sen vielä suorana telkkaristatuli kyllä revettyä.
- Yarmo
- Ylläpitäjä
- Viestit: 3049
- Liittynyt: 9.5.2009 21:41
Re: Kesäuusinnat
Millähän kanavalla moinen suora lähetys salatuista on tullu?
On kyllä Ippe mies ku vetää yhellä kerralla täysin hyvin ja muistaa replat tuosta noin vaan.
On kyllä Ippe mies ku vetää yhellä kerralla täysin hyvin ja muistaa replat tuosta noin vaan.

Et opi kokemuksen kautta mitään. Opit vain pohtimalla kokemuksia.
-
- Viestit: 48
- Liittynyt: 26.5.2009 22:12
Re: Kesäuusinnat
Haha, niinpä ;)Jarmo kirjoitti:Millähän kanavalla moinen suora lähetys salatuista on tullu?
On kyllä Ippe mies ku vetää yhellä kerralla täysin hyvin ja muistaa replat tuosta noin vaan. :D
- Luumukiisseli
- VIP
- Viestit: 3444
- Liittynyt: 1.6.2009 20:11
Re: Kesäuusinnat
Tämän päivän ekassa jaksossa olikin sitten legendaariset Camillan ja Kenin häät. Myös Lasse on vihdoin saapunut Pihlajakadulle. Ismon ja Lassen ensikohtaaminen oli kyllä huippu. Eiköhän tässä pikkuhiljaa ala tapahtua.
Vaahtera Herrasmies -Klubin arvostettu jäsen
Osteri-Ossi Faniklubin jäsen #9
Madin Faniclubin (#9) jäsen
Tästä se lähtee.
Osteri-Ossi Faniklubin jäsen #9
Madin Faniclubin (#9) jäsen
Tästä se lähtee.
-
- Viestit: 10
- Liittynyt: 6.6.2009 20:32
Re: Kesäuusinnat
Voiskohan joku täällä nauhoittaa niitä salkkareita,kun itse en juurikaan koskaan muista katsoa niitä/satun olemaan töissä tai nokosilla 

- PSakari
- VIP
- Viestit: 438
- Liittynyt: 26.5.2009 18:13
Re: Kesäuusinnat
just just... siel on joku Salatut elämät 24/7 kanava (lue: ns "big brother 24/7") eikä olla kerrottu mitää! seurataan talon tapahtumia 24/7 ja kooste nähdään arkisin 19.30.
- Yarmo
- Ylläpitäjä
- Viestit: 3049
- Liittynyt: 9.5.2009 21:41
Re: Kesäuusinnat
Kerro toki lisää.ismooo kirjoitti:just just... siel on joku Salatut elämät 24/7 kanava (lue: ns "big brother 24/7") eikä olla kerrottu mitää! seurataan talon tapahtumia 24/7 ja kooste nähdään arkisin 19.30.
Et opi kokemuksen kautta mitään. Opit vain pohtimalla kokemuksia.
- Jacques Jardin
- Viestit: 15
- Liittynyt: 29.5.2009 19:57
Re: Kesäuusinnat
Harmittaa kyllä kun jäi iteltä väliin noi Camillan ja Kenin häät.
Helikopterikohtaus on kuitenki yks legendaarisimpia ja tätä oli odoteltu jo muutama vuosi että tulis uusintana. No eipä mitään, ei muuta ku kohti uusia pettymyksiä vaan!
Helikopterikohtaus on kuitenki yks legendaarisimpia ja tätä oli odoteltu jo muutama vuosi että tulis uusintana. No eipä mitään, ei muuta ku kohti uusia pettymyksiä vaan!
-Pihlajakadun herrasmies-
- R1ku
- VIP
- Viestit: 888
- Liittynyt: 12.5.2009 18:11
Re: Kesäuusinnat
Mutta onneksi on YoutubeJacques Jardin kirjoitti:Harmittaa kyllä kun jäi iteltä väliin noi Camillan ja Kenin häät.
Helikopterikohtaus on kuitenki yks legendaarisimpia ja tätä oli odoteltu jo muutama vuosi että tulis uusintana. No eipä mitään, ei muuta ku kohti uusia pettymyksiä vaan!
[youtube]http://www.youtube.com/watch?v=kxfUH9lI ... annel_page[/youtube]
- Luumukiisseli
- VIP
- Viestit: 3444
- Liittynyt: 1.6.2009 20:11
Re: Kesäuusinnat
Tämän voisi melkein laittaa kuvausvirhetopicciin, mutta eilisen päivän yhdessä uusintajaksossa Sepon hypnotisoija oli sama mies kuin Juulian lääkäri uusissa jaksoissa. Äijä taisi vaihtaa alaa hypnotisoijasta lääkäriksi.

Vaahtera Herrasmies -Klubin arvostettu jäsen
Osteri-Ossi Faniklubin jäsen #9
Madin Faniclubin (#9) jäsen
Tästä se lähtee.
Osteri-Ossi Faniklubin jäsen #9
Madin Faniclubin (#9) jäsen
Tästä se lähtee.
- tsirppa
- Kanta-asiakas
- Viestit: 116
- Liittynyt: 29.5.2009 13:29
Re: Kesäuusinnat
Ehkä hän masentui kun Sepon muisti ei palautunutkaan ja hän epäonnistui surkeasti.Mutta eikös tässä melkein olekin aikaa hankkia vähän lisäkoulutusta.Luumukiisseli kirjoitti:Tämän voisi melkein laittaa kuvausvirhetopicciin, mutta eilisen päivän yhdessä uusintajaksossa Sepon hypnotisoija oli sama mies kuin Juulian lääkäri uusissa jaksoissa. Äijä taisi vaihtaa alaa hypnotisoijasta lääkäriksi.
On muuten hauskaa, että aina kun porukkaa muuttaa Tampereelle, niin on pakko mainita sana ''nääs''. Pitäisi varmaan itekin ruveta käyttämään sitä.
Kelpaako pitsa? Ja tuplajuustolla tietenkin!
-
- VIP
- Viestit: 2427
- Liittynyt: 25.5.2009 16:06
Re: Kesäuusinnat
Näittekö Sievisten jääkaapin tän päivän jossain jaksossa? Ihan normaalilta keittiökaapin ovelta se näytti. 

-
- Kanta-asiakas
- Viestit: 58
- Liittynyt: 9.6.2009 07:55
Re: Kesäuusinnat
No onhan noita keittiökaapinovella varustettuja jääkaappeja ollut olemassa jo kauan. Vai tarkoititko että keittiökaapin näköinen sisältä?
- Yarmo
- Ylläpitäjä
- Viestit: 3049
- Liittynyt: 9.5.2009 21:41
Re: Kesäuusinnat
Sama normaalin kaapin näköinen jääkaappi on ollut jo siellä alusta asti!SALLA kirjoitti:Näittekö Sievisten jääkaapin tän päivän jossain jaksossa? Ihan normaalilta keittiökaapin ovelta se näytti.

Et opi kokemuksen kautta mitään. Opit vain pohtimalla kokemuksia.
-
- Viestit: 43
- Liittynyt: 26.5.2009 22:36
Re: Kesäuusinnat
Oisko sattumoisin jollain jaksot 993,999,1000 ja 1001 talletettuna koneella digitv laatuisena?
Mulla teki VDR lakon ja jäi nämä ko. jaksot sen takia tallettamatta...

Mulla teki VDR lakon ja jäi nämä ko. jaksot sen takia tallettamatta...

