Salkkareista yleisesti TV-tahtiin. Juonipaljastukset kuuluvat eri kategoriaan, ei niitä tänne. Kirjaudu foorumille nähdäksesi alueen juonipaljastuksille ja spekulaatioille.
Ja vilahtipa tuossa Maria Veitolan jaksossa myös Kovekin
Sofia Arasola eli Lola nähdään ensi kaudella HKT:n Pieni Merenneito-musikaalin ensemblessä. Sopivasti Pietari eli Miikka Wallin oli mukana edelliskaudella mutta ei enää.
Elisa Viihde Viaplayn uudessa Rosvopankki-sarjassa Tapani Paju ja Pamela Johansson ovat löytäneet toisensa: Kari Mattila ja Kirsti Valve näyttelevät päähenkilö Salla Nurmisen (Amanda Pilke) appivanhempia.
Samassa sarjassa näyttelee myös Kris Gummerus eli Valtter ja Kai Vaine eli Ilari.
Maria Kallion toisella kaudella on näkynyt rooleissa Aron Syrjä, Sara Parikka ja Susanna Mikkonen.
Yhtä jaksoa oli jopa kuvattu Salkkareiden studioilla, kun yksi hahmoista oli näyttelijänä tv-sarjassa. Kuvauksia oli tehty studion yleistiloissa, sekä rappukäytävän, Sievisten ja korjaamon lavasteissa.
We are sistas, we stand together ♥ Turksa, JAPP, Burnis