Tavallinen maanantai Pihlajakadulla (jatk kahdella sanalla..
-
- Kanta-asiakas
- Viestit: 191
- Liittynyt: 17.5.2011 18:46
Re: Jatka kahdella sanalla..
Isabella ja Ismo menivät punaisella autolla Ismon kämpälle tappamaan Sepon. Punaisen auton rengas kuitenkin puhkesi ja suunitelma peruttiin.
Kunnes yht'äkkiä Helena otti huomioon, että on tekopyhä Sepon pelastaja ja päätti surmata itsensä. Onneksi Katariina kuoli samalla, sillä hänestä olisi tullut muuten joku holtiton tappajakirurgi. Tähän mennessä myös Kalle ajoi Paulan kanssa kilpaa Aaron mökille. Iida kuoli kaaduttuaan ydinjätteeseen, päällään neuvostoliittofarkut.
Aaron mökillä kirjastonhoitajat kokoontuivat Severin ympärille ja alkoivat kiduttaa tätä. Kidutus kesti noin neljä kuukautta, jonka aikana Severi tunsi useasti Aaron olevan sittenkin pohjimmiltaan yhtä tyhmä kuin eräs Eero-niminen skitsofreenikko Muoniosta. Lopulta Severi alkoi muuttua mustekalaksi. Tai niin kirjastohoitajat kertoivat siellä olleille mustille miehille tapahtuneen. Sitten Severin verisuonet alkoivat pullistua.
Anni alkoi maksulliseksi naiseksi, mikä vaikutti melko typerältä sillä hänellä oli kuitenkin ikää seitsemänkymmentä vuotta. Aaro rakastui Lasseen ja tappoi sitten Lassen. Pihlajakatu tuhoutui Aaron asetettua räjähtävän pommin Sievisten asuntoon. Eloonjääneet olivat super-Paula ja Isabella. Muut pakenivat Afrikkaan. Afrikanlaiva upposi. Afrikassa Jiri sairastui malariaan tavaten avaruusolion nimeltään Sönkkö. Sönkköllä oli

- Japp
- VIP
- Viestit: 3229
- Liittynyt: 24.1.2010 14:36
Re: Jatka kahdella sanalla..
Isabella ja Ismo menivät punaisella autolla Ismon kämpälle tappamaan Sepon. Punaisen auton rengas kuitenkin puhkesi ja suunitelma peruttiin.
Kunnes yht'äkkiä Helena otti huomioon, että on tekopyhä Sepon pelastaja ja päätti surmata itsensä. Onneksi Katariina kuoli samalla, sillä hänestä olisi tullut muuten joku holtiton tappajakirurgi. Tähän mennessä myös Kalle ajoi Paulan kanssa kilpaa Aaron mökille. Iida kuoli kaaduttuaan ydinjätteeseen, päällään neuvostoliittofarkut.
Aaron mökillä kirjastonhoitajat kokoontuivat Severin ympärille ja alkoivat kiduttaa tätä. Kidutus kesti noin neljä kuukautta, jonka aikana Severi tunsi useasti Aaron olevan sittenkin pohjimmiltaan yhtä tyhmä kuin eräs Eero-niminen skitsofreenikko Muoniosta. Lopulta Severi alkoi muuttua mustekalaksi. Tai niin kirjastohoitajat kertoivat siellä olleille mustille miehille tapahtuneen. Sitten Severin verisuonet alkoivat pullistua.
Anni alkoi maksulliseksi naiseksi, mikä vaikutti melko typerältä sillä hänellä oli kuitenkin ikää seitsemänkymmentä vuotta. Aaro rakastui Lasseen ja tappoi sitten Lassen. Pihlajakatu tuhoutui Aaron asetettua räjähtävän pommin Sievisten asuntoon. Eloonjääneet olivat super-Paula ja Isabella. Muut pakenivat Afrikkaan. Afrikanlaiva upposi. Afrikassa Jiri sairastui malariaan tavaten avaruusolion nimeltään Sönkkö. Sönkköllä oli huono mielikuvitus.

Suomi-Japp-Suomi
Leona ♥ Rambo ♥ Ekku ♥ Iivo ♥ Oiva
We are sistas, we stand together ♥
Turksa, Japp, Burnis
Leona ♥ Rambo ♥ Ekku ♥ Iivo ♥ Oiva
We are sistas, we stand together ♥
Turksa, Japp, Burnis
- CutCognac
- Kanta-asiakas
- Viestit: 930
- Liittynyt: 9.1.2010 10:26
Re: Tavallinen maanantai Pihlajakadulla (jatk kahdella sanal
Isabella ja Ismo menivät punaisella autolla Ismon kämpälle tappamaan Sepon. Punaisen auton rengas kuitenkin puhkesi ja suunitelma peruttiin.
Kunnes yht'äkkiä Helena otti huomioon, että on tekopyhä Sepon pelastaja ja päätti surmata itsensä. Onneksi Katariina kuoli samalla, sillä hänestä olisi tullut muuten joku holtiton tappajakirurgi. Tähän mennessä myös Kalle ajoi Paulan kanssa kilpaa Aaron mökille. Iida kuoli kaaduttuaan ydinjätteeseen, päällään neuvostoliittofarkut.
Aaron mökillä kirjastonhoitajat kokoontuivat Severin ympärille ja alkoivat kiduttaa tätä. Kidutus kesti noin neljä kuukautta, jonka aikana Severi tunsi useasti Aaron olevan sittenkin pohjimmiltaan yhtä tyhmä kuin eräs Eero-niminen skitsofreenikko Muoniosta. Lopulta Severi alkoi muuttua mustekalaksi. Tai niin kirjastohoitajat kertoivat siellä olleille mustille miehille tapahtuneen. Sitten Severin verisuonet alkoivat pullistua.
Anni alkoi maksulliseksi naiseksi, mikä vaikutti melko typerältä sillä hänellä oli kuitenkin ikää seitsemänkymmentä vuotta. Aaro rakastui Lasseen ja tappoi sitten Lassen. Pihlajakatu tuhoutui Aaron asetettua räjähtävän pommin Sievisten asuntoon. Eloonjääneet olivat super-Paula ja Isabella. Muut pakenivat Afrikkaan. Afrikanlaiva upposi. Afrikassa Jiri sairastui malariaan tavaten avaruusolion nimeltään Sönkkö. Sönkköllä oli huono mielikuvitus. Silti hän

Minulla ei ole jaksoja.
- fakki
- Kanta-asiakas
- Viestit: 1561
- Liittynyt: 3.6.2012 21:46
- Paikkakunta: Kehä III ulkopuolella
Re: Tavallinen maanantai Pihlajakadulla (jatk kahdella sanal
Isabella ja Ismo menivät punaisella autolla Ismon kämpälle tappamaan Sepon. Punaisen auton rengas kuitenkin puhkesi ja suunitelma peruttiin.
Kunnes yht'äkkiä Helena otti huomioon, että on tekopyhä Sepon pelastaja ja päätti surmata itsensä. Onneksi Katariina kuoli samalla, sillä hänestä olisi tullut muuten joku holtiton tappajakirurgi. Tähän mennessä myös Kalle ajoi Paulan kanssa kilpaa Aaron mökille. Iida kuoli kaaduttuaan ydinjätteeseen, päällään neuvostoliittofarkut.
Aaron mökillä kirjastonhoitajat kokoontuivat Severin ympärille ja alkoivat kiduttaa tätä. Kidutus kesti noin neljä kuukautta, jonka aikana Severi tunsi useasti Aaron olevan sittenkin pohjimmiltaan yhtä tyhmä kuin eräs Eero-niminen skitsofreenikko Muoniosta. Lopulta Severi alkoi muuttua mustekalaksi. Tai niin kirjastohoitajat kertoivat siellä olleille mustille miehille tapahtuneen. Sitten Severin verisuonet alkoivat pullistua.
Anni alkoi maksulliseksi naiseksi, mikä vaikutti melko typerältä sillä hänellä oli kuitenkin ikää seitsemänkymmentä vuotta. Aaro rakastui Lasseen ja tappoi sitten Lassen. Pihlajakatu tuhoutui Aaron asetettua räjähtävän pommin Sievisten asuntoon. Eloonjääneet olivat super-Paula ja Isabella. Muut pakenivat Afrikkaan. Afrikanlaiva upposi. Afrikassa Jiri sairastui malariaan tavaten avaruusolion nimeltään Sönkkö. Sönkköllä oli huono mielikuvitus. Silti hän osasi kuvitella

- Viestit: 1524
- Liittynyt: 25.8.2011 19:08
Re: Tavallinen maanantai Pihlajakadulla (jatk kahdella sanal
Isabella ja Ismo menivät punaisella autolla Ismon kämpälle tappamaan Sepon. Punaisen auton rengas kuitenkin puhkesi ja suunitelma peruttiin.
Kunnes yht'äkkiä Helena otti huomioon, että on tekopyhä Sepon pelastaja ja päätti surmata itsensä. Onneksi Katariina kuoli samalla, sillä hänestä olisi tullut muuten joku holtiton tappajakirurgi. Tähän mennessä myös Kalle ajoi Paulan kanssa kilpaa Aaron mökille. Iida kuoli kaaduttuaan ydinjätteeseen, päällään neuvostoliittofarkut.
Aaron mökillä kirjastonhoitajat kokoontuivat Severin ympärille ja alkoivat kiduttaa tätä. Kidutus kesti noin neljä kuukautta, jonka aikana Severi tunsi useasti Aaron olevan sittenkin pohjimmiltaan yhtä tyhmä kuin eräs Eero-niminen skitsofreenikko Muoniosta. Lopulta Severi alkoi muuttua mustekalaksi. Tai niin kirjastohoitajat kertoivat siellä olleille mustille miehille tapahtuneen. Sitten Severin verisuonet alkoivat pullistua.
Anni alkoi maksulliseksi naiseksi, mikä vaikutti melko typerältä sillä hänellä oli kuitenkin ikää seitsemänkymmentä vuotta. Aaro rakastui Lasseen ja tappoi sitten Lassen. Pihlajakatu tuhoutui Aaron asetettua räjähtävän pommin Sievisten asuntoon. Eloonjääneet olivat super-Paula ja Isabella. Muut pakenivat Afrikkaan. Afrikanlaiva upposi. Afrikassa Jiri sairastui malariaan tavaten avaruusolion nimeltään Sönkkö. Sönkköllä oli huono mielikuvitus. Silti hän osasi kuvitella olevansa merikotka

<00:05> <Strawr> Kaakkao: Sinä olet netin ilkein ihminen jonka olen koskaan täältä bongannut, hoitoon joutuisit
<23:05> <Turska> Niin että kun joukossa on yksi tommonen töhö niin se kyllä nollaa fiksumpien käytöksen

- SönkköX
- Kanta-asiakas
- Viestit: 185
- Liittynyt: 4.6.2010 14:00
Re: Tavallinen maanantai Pihlajakadulla (jatk kahdella sanal
Isabella ja Ismo menivät punaisella autolla Ismon kämpälle tappamaan Sepon. Punaisen auton rengas kuitenkin puhkesi ja suunitelma peruttiin.
Kunnes yht'äkkiä Helena otti huomioon, että on tekopyhä Sepon pelastaja ja päätti surmata itsensä. Onneksi Katariina kuoli samalla, sillä hänestä olisi tullut muuten joku holtiton tappajakirurgi. Tähän mennessä myös Kalle ajoi Paulan kanssa kilpaa Aaron mökille. Iida kuoli kaaduttuaan ydinjätteeseen, päällään neuvostoliittofarkut.
Aaron mökillä kirjastonhoitajat kokoontuivat Severin ympärille ja alkoivat kiduttaa tätä. Kidutus kesti noin neljä kuukautta, jonka aikana Severi tunsi useasti Aaron olevan sittenkin pohjimmiltaan yhtä tyhmä kuin eräs Eero-niminen skitsofreenikko Muoniosta. Lopulta Severi alkoi muuttua mustekalaksi. Tai niin kirjastohoitajat kertoivat siellä olleille mustille miehille tapahtuneen. Sitten Severin verisuonet alkoivat pullistua.
Anni alkoi maksulliseksi naiseksi, mikä vaikutti melko typerältä sillä hänellä oli kuitenkin ikää seitsemänkymmentä vuotta. Aaro rakastui Lasseen ja tappoi sitten Lassen. Pihlajakatu tuhoutui Aaron asetettua räjähtävän pommin Sievisten asuntoon. Eloonjääneet olivat super-Paula ja Isabella. Muut pakenivat Afrikkaan. Afrikanlaiva upposi. Afrikassa Jiri sairastui malariaan tavaten avaruusolion nimeltään Sönkkö. Sönkköllä oli huono mielikuvitus. Silti hän osasi kuvitella olevansa merikotka joka kosti...

Aaro ja Eero -fani
- fakki
- Kanta-asiakas
- Viestit: 1561
- Liittynyt: 3.6.2012 21:46
- Paikkakunta: Kehä III ulkopuolella
Re: Tavallinen maanantai Pihlajakadulla (jatk kahdella sanal
Isabella ja Ismo menivät punaisella autolla Ismon kämpälle tappamaan Sepon. Punaisen auton rengas kuitenkin puhkesi ja suunitelma peruttiin.
Kunnes yht'äkkiä Helena otti huomioon, että on tekopyhä Sepon pelastaja ja päätti surmata itsensä. Onneksi Katariina kuoli samalla, sillä hänestä olisi tullut muuten joku holtiton tappajakirurgi. Tähän mennessä myös Kalle ajoi Paulan kanssa kilpaa Aaron mökille. Iida kuoli kaaduttuaan ydinjätteeseen, päällään neuvostoliittofarkut.
Aaron mökillä kirjastonhoitajat kokoontuivat Severin ympärille ja alkoivat kiduttaa tätä. Kidutus kesti noin neljä kuukautta, jonka aikana Severi tunsi useasti Aaron olevan sittenkin pohjimmiltaan yhtä tyhmä kuin eräs Eero-niminen skitsofreenikko Muoniosta. Lopulta Severi alkoi muuttua mustekalaksi. Tai niin kirjastohoitajat kertoivat siellä olleille mustille miehille tapahtuneen. Sitten Severin verisuonet alkoivat pullistua.
Anni alkoi maksulliseksi naiseksi, mikä vaikutti melko typerältä sillä hänellä oli kuitenkin ikää seitsemänkymmentä vuotta. Aaro rakastui Lasseen ja tappoi sitten Lassen. Pihlajakatu tuhoutui Aaron asetettua räjähtävän pommin Sievisten asuntoon. Eloonjääneet olivat super-Paula ja Isabella. Muut pakenivat Afrikkaan. Afrikanlaiva upposi. Afrikassa Jiri sairastui malariaan tavaten avaruusolion nimeltään Sönkkö. Sönkköllä oli huono mielikuvitus. Silti hän osasi kuvitella olevansa merikotka joka kosti kaikille jotka

Anni alkoi maksulliseksi naiseksi, mikä vaikutti melko typerältä sillä hänellä oli kuitenkin ikää seitsemänkymmentä vuotta. Aaro rakastui Lasseen ja tappoi sitten Lassen. Pihlajakatu tuhoutui Aaron asetettua räjähtävän pommin Sievisten asuntoon. Eloonjääneet olivat super-Paula ja Isabella. Muut pakenivat Afrikkaan. Afrikanlaiva upposi. Afrikassa Jiri sairastui malariaan tavaten avaruusolion nimeltään Sönkkö. Sönkköllä oli huono mielikuvitus. Silti hän osasi kuvitella olevansa merikotka joka kosti kaikille jotka syöksevät tulta.
<00:05> <Strawr> Kaakkao: Sinä olet netin ilkein ihminen jonka olen koskaan täältä bongannut, hoitoon joutuisit
<23:05> <Turska> Niin että kun joukossa on yksi tommonen töhö niin se kyllä nollaa fiksumpien käytöksen
<23:05> <Turska> Niin että kun joukossa on yksi tommonen töhö niin se kyllä nollaa fiksumpien käytöksen
-
- Kanta-asiakas
- Viestit: 191
- Liittynyt: 17.5.2011 18:46
Re: Tavallinen maanantai Pihlajakadulla (jatk kahdella sanal
Isabella ja Ismo menivät punaisella autolla Ismon kämpälle tappamaan Sepon. Punaisen auton rengas kuitenkin puhkesi ja suunitelma peruttiin.
Kunnes yht'äkkiä Helena otti huomioon, että on tekopyhä Sepon pelastaja ja päätti surmata itsensä. Onneksi Katariina kuoli samalla, sillä hänestä olisi tullut muuten joku holtiton tappajakirurgi. Tähän mennessä myös Kalle ajoi Paulan kanssa kilpaa Aaron mökille. Iida kuoli kaaduttuaan ydinjätteeseen, päällään neuvostoliittofarkut.
Aaron mökillä kirjastonhoitajat kokoontuivat Severin ympärille ja alkoivat kiduttaa tätä. Kidutus kesti noin neljä kuukautta, jonka aikana Severi tunsi useasti Aaron olevan sittenkin pohjimmiltaan yhtä tyhmä kuin eräs Eero-niminen skitsofreenikko Muoniosta. Lopulta Severi alkoi muuttua mustekalaksi. Tai niin kirjastohoitajat kertoivat siellä olleille mustille miehille tapahtuneen. Sitten Severin verisuonet alkoivat pullistua.
Anni alkoi maksulliseksi naiseksi, mikä vaikutti melko typerältä sillä hänellä oli kuitenkin ikää seitsemänkymmentä vuotta. Aaro rakastui Lasseen ja tappoi sitten Lassen. Pihlajakatu tuhoutui Aaron asetettua räjähtävän pommin Sievisten asuntoon. Eloonjääneet olivat super-Paula ja Isabella. Muut pakenivat Afrikkaan. Afrikanlaiva upposi. Afrikassa Jiri sairastui malariaan tavaten avaruusolion nimeltään Sönkkö. Sönkköllä oli huono mielikuvitus. Silti hän osasi kuvitella olevansa merikotka joka kosti kaikille jotka syöksevät tulta. Yhtäkkiä Sönkkö

Anni alkoi maksulliseksi naiseksi, mikä vaikutti melko typerältä sillä hänellä oli kuitenkin ikää seitsemänkymmentä vuotta. Aaro rakastui Lasseen ja tappoi sitten Lassen. Pihlajakatu tuhoutui Aaron asetettua räjähtävän pommin Sievisten asuntoon. Eloonjääneet olivat super-Paula ja Isabella. Muut pakenivat Afrikkaan. Afrikanlaiva upposi. Afrikassa Jiri sairastui malariaan tavaten avaruusolion nimeltään Sönkkö. Sönkköllä oli huono mielikuvitus. Silti hän osasi kuvitella olevansa merikotka joka kosti kaikille jotka syöksevät tulta. Yhtäkkiä Sönkkö kuoli. Onneksi

Anni alkoi maksulliseksi naiseksi, mikä vaikutti melko typerältä sillä hänellä oli kuitenkin ikää seitsemänkymmentä vuotta. Aaro rakastui Lasseen ja tappoi sitten Lassen. Pihlajakatu tuhoutui Aaron asetettua räjähtävän pommin Sievisten asuntoon. Eloonjääneet olivat super-Paula ja Isabella. Muut pakenivat Afrikkaan. Afrikanlaiva upposi. Afrikassa Jiri sairastui malariaan tavaten avaruusolion nimeltään Sönkkö. Sönköllä oli huono mielikuvitus. Silti hän osasi kuvitella olevansa merikotka joka kosti kaikille jotka syöksevät tulta. Yhtäkkiä Sönkkö kuoli. Onneksi gangsta-Tale

Anni alkoi maksulliseksi naiseksi, mikä vaikutti melko typerältä sillä hänellä oli kuitenkin ikää seitsemänkymmentä vuotta. Aaro rakastui Lasseen ja tappoi sitten Lassen. Pihlajakatu tuhoutui Aaron asetettua räjähtävän pommin Sievisten asuntoon. Eloonjääneet olivat super-Paula ja Isabella. Muut pakenivat Afrikkaan. Afrikanlaiva upposi. Afrikassa Jiri sairastui malariaan tavaten avaruusolion nimeltään Sönkkö. Sönköllä oli huono mielikuvitus. Silti hän osasi kuvitella olevansa merikotka joka kosti kaikille jotka syöksevät tulta. Yhtäkkiä Sönkkö kuoli. Onneksi gangsta-Tale pelasti ruumiin

Anni alkoi maksulliseksi naiseksi, mikä vaikutti melko typerältä sillä hänellä oli kuitenkin ikää seitsemänkymmentä vuotta. Aaro rakastui Lasseen ja tappoi sitten Lassen. Pihlajakatu tuhoutui Aaron asetettua räjähtävän pommin Sievisten asuntoon. Eloonjääneet olivat super-Paula ja Isabella. Muut pakenivat Afrikkaan. Afrikanlaiva upposi. Afrikassa Jiri sairastui malariaan tavaten avaruusolion nimeltään Sönkkö. Sönköllä oli huono mielikuvitus. Silti hän osasi kuvitella olevansa merikotka joka kosti kaikille jotka syöksevät tulta. Yhtäkkiä Sönkkö kuoli. Onneksi gangsta-Tale pelasti ruumiin ja teki

Anni alkoi maksulliseksi naiseksi, mikä vaikutti melko typerältä sillä hänellä oli kuitenkin ikää seitsemänkymmentä vuotta. Aaro rakastui Lasseen ja tappoi sitten Lassen. Pihlajakatu tuhoutui Aaron asetettua räjähtävän pommin Sievisten asuntoon. Eloonjääneet olivat super-Paula ja Isabella. Muut pakenivat Afrikkaan. Afrikanlaiva upposi. Afrikassa Jiri sairastui malariaan tavaten avaruusolion nimeltään Sönkkö. Sönköllä oli huono mielikuvitus. Silti hän osasi kuvitella olevansa merikotka joka kosti kaikille jotka syöksevät tulta. Yhtäkkiä Sönkkö kuoli. Onneksi gangsta-Tale pelasti ruumiin ja teki siitä soppaa.

Ihana Isabella...
(huomio uusi kappale)
Mainos: Käykää muuten kullannuput äänestämässä tästä linkistä
http://ismolaitela.com/vuoden-kayttaja-2012-t1654.php
Kunnes yht'äkkiä Helena otti huomioon, että on tekopyhä Sepon pelastaja ja päätti surmata itsensä. Onneksi Katariina kuoli samalla, sillä hänestä olisi tullut muuten joku holtiton tappajakirurgi. Tähän mennessä myös Kalle ajoi Paulan kanssa kilpaa Aaron mökille. Iida kuoli kaaduttuaan ydinjätteeseen, päällään neuvostoliittofarkut.
Aaron mökillä kirjastonhoitajat kokoontuivat Severin ympärille ja alkoivat kiduttaa tätä. Kidutus kesti noin neljä kuukautta, jonka aikana Severi tunsi useasti Aaron olevan sittenkin pohjimmiltaan yhtä tyhmä kuin eräs Eero-niminen skitsofreenikko Muoniosta. Lopulta Severi alkoi muuttua mustekalaksi. Tai niin kirjastohoitajat kertoivat siellä olleille mustille miehille tapahtuneen. Sitten Severin verisuonet alkoivat pullistua.
Anni alkoi maksulliseksi naiseksi, mikä vaikutti melko typerältä sillä hänellä oli kuitenkin ikää seitsemänkymmentä vuotta. Aaro rakastui Lasseen ja tappoi sitten Lassen. Pihlajakatu tuhoutui Aaron asetettua räjähtävän pommin Sievisten asuntoon. Eloonjääneet olivat super-Paula ja Isabella. Muut pakenivat Afrikkaan. Afrikanlaiva upposi. Afrikassa Jiri sairastui malariaan tavaten avaruusolion nimeltään Sönkkö. Sönköllä oli huono mielikuvitus. Silti hän osasi kuvitella olevansa merikotka joka kosti kaikille jotka syöksevät tulta. Yhtäkkiä Sönkkö kuoli. Onneksi gangsta-Tale pelasti ruumiin ja teki siitä soppaa.
Ihana Isabella...
(huomio uusi kappale)
Mainos: Käykää muuten kullannuput äänestämässä tästä linkistä
http://ismolaitela.com/vuoden-kayttaja-2012-t1654.php
<00:05> <Strawr> Kaakkao: Sinä olet netin ilkein ihminen jonka olen koskaan täältä bongannut, hoitoon joutuisit
<23:05> <Turska> Niin että kun joukossa on yksi tommonen töhö niin se kyllä nollaa fiksumpien käytöksen
<23:05> <Turska> Niin että kun joukossa on yksi tommonen töhö niin se kyllä nollaa fiksumpien käytöksen
- Turska
- Valvoja
- Viestit: 3476
- Liittynyt: 21.8.2009 19:05
Re: Tavallinen maanantai Pihlajakadulla (jatk kahdella sanal
Isabella ja Ismo menivät punaisella autolla Ismon kämpälle tappamaan Sepon. Punaisen auton rengas kuitenkin puhkesi ja suunitelma peruttiin.
Kunnes yht'äkkiä Helena otti huomioon, että on tekopyhä Sepon pelastaja ja päätti surmata itsensä. Onneksi Katariina kuoli samalla, sillä hänestä olisi tullut muuten joku holtiton tappajakirurgi. Tähän mennessä myös Kalle ajoi Paulan kanssa kilpaa Aaron mökille. Iida kuoli kaaduttuaan ydinjätteeseen, päällään neuvostoliittofarkut.
Aaron mökillä kirjastonhoitajat kokoontuivat Severin ympärille ja alkoivat kiduttaa tätä. Kidutus kesti noin neljä kuukautta, jonka aikana Severi tunsi useasti Aaron olevan sittenkin pohjimmiltaan yhtä tyhmä kuin eräs Eero-niminen skitsofreenikko Muoniosta. Lopulta Severi alkoi muuttua mustekalaksi. Tai niin kirjastohoitajat kertoivat siellä olleille mustille miehille tapahtuneen. Sitten Severin verisuonet alkoivat pullistua.
Anni alkoi maksulliseksi naiseksi, mikä vaikutti melko typerältä sillä hänellä oli kuitenkin ikää seitsemänkymmentä vuotta. Aaro rakastui Lasseen ja tappoi sitten Lassen. Pihlajakatu tuhoutui Aaron asetettua räjähtävän pommin Sievisten asuntoon. Eloonjääneet olivat super-Paula ja Isabella. Muut pakenivat Afrikkaan. Afrikanlaiva upposi. Afrikassa Jiri sairastui malariaan tavaten avaruusolion nimeltään Sönkkö. Sönköllä oli huono mielikuvitus. Silti hän osasi kuvitella olevansa merikotka joka kosti kaikille jotka syöksevät tulta. Yhtäkkiä Sönkkö kuoli. Onneksi gangsta-Tale pelasti ruumiin ja teki siitä soppaa.
Ihana Isabella sai ruokamyrkytyksen

Turksa, JAPP, Burnis
Ulmate Love: Ropin Huud ♥

Ihana Isabella sai ruokamyrkytyksen linnanjuhlissa. Sauli

Ihana Isabella sai ruokamyrkytyksen linnanjuhlissa. Sauli rakastui Isabellaan...

Ihana Isabella sai ruokamyrkytyksen linnanjuhlissa. Sauli rakastui Isabellaan, joka oli...

Ihana Isabella sai ruokamyrkytyksen linnanjuhlissa. Sauli rakastui Isabellaan, joka oli kaunis iltapuvussaan.