Lienee taas aika nostella tätä ketjua. Siis ei helvetti tätä Maikkarin toimintaa! Jo pidemmän aikaa olemme joutuneet kärsimään kahdesta mainoskatkosta ja kuin huomaamatta aluksi lyhyet katkot on venytetty aivan helvetin pitkiksi. Mainoskatkolla kerkiää käymään nykyisin jopa kaupassa.
Mielestäni nyt on MEIDÄN aikamme toimia. Kerätään adressi, jossa vaadimme salkkarien siirtyvän pois maikkarilta. Nykytilanteesta ei nimittäin ole enää todellakaan pitkä matka siihen, kun mainostelevisio ilmoittaa siirtävänsä salkkarit maksulliselle MTV3 DRAAMA -kanavalle. Kanaavahan kaupitellaan tietenkin aluksi tyyliin 9,90 euroa kuussa, mutta kuinka ollakaan, kahden vuoden päästä hinta on jo 24,90 ja siitä pari vuotta niin maksamme jo 40 euroa kuussa pelkästään Salkkareiden takia.
Nyt on aika toimia! YLE voi tunkea "Uuden päivänsä" sinne mihin aurinko ei paista, ja ottaa tilalle Suomen suurimman ja seuratuimman tv-sarjan. Sarjan käsikirjoittajia voitaisiin myös päivittää, sillä nykyisen ideat alkavat olla vähitellen loppuunkulutettuja. Käsikirjoittajien vaihtaminen ei kuitenkaan ole niin akuutti asia kuin se, että saadaan rakastamamme sarja maikkarin kynsistä pois.
Addressia kehiin, ettemme joudu pian maksamaan 40 euroa kuussa ja lähes 500 euroa vuodessa Salkkareiden tähden!
