Tavallinen maanantai Pihlajakadulla (jatk kahdella sanalla..
-
- Kanta-asiakas
- Viestit: 1524
- Liittynyt: 25.8.2011 19:08
Re: Tavallinen maanantai Pihlajakadulla (jatk kahdella sanal
[quote="Japp"]Isabella ja Ismo menivät punaisella autolla Ismon kämpälle tappamaan Sepon. Punaisen auton rengas kuitenkin puhkesi ja suunitelma peruttiin.
Kunnes yht'äkkiä Helena otti huomioon, että on tekopyhä Sepon pelastaja ja päätti surmata itsensä. Onneksi Katariina kuoli samalla, sillä hänestä olisi tullut muuten joku holtiton tappajakirurgi. Tähän mennessä myös Kalle ajoi Paulan kanssa kilpaa Aaron mökille. Iida kuoli kaaduttuaan ydinjätteeseen, päällään neuvostoliittofarkut.
Aaron mökillä kirjastonhoitajat kokoontuivat Severin ympärille ja alkoivat kiduttaa tätä. Kidutus kesti noin neljä kuukautta, jonka aikana Severi tunsi useasti Aaron olevan sittenkin pohjimmiltaan yhtä tyhmä kuin eräs Eero-niminen skitsofreenikko Muoniosta. Lopulta Severi alkoi muuttua mustekalaksi. Tai niin kirjastohoitajat kertoivat siellä olleille mustille miehille tapahtuneen. Sitten Severin verisuonet alkoivat pullistua.
Anni alkoi maksulliseksi naiseksi, mikä vaikutti melko typerältä sillä hänellä oli kuitenkin ikää seitsemänkymmentä vuotta. Aaro rakastui Lasseen ja tappoi sitten Lassen. Pihlajakatu tuhoutui Aaron asetettua räjähtävän pommin Sievisten asuntoon. Eloonjääneet olivat super-Paula ja Isabella. Muut pakenivat Afrikkaan. Afrikanlaiva upposi. Afrikassa Jiri sairastui malariaan tavaten avaruusolion nimeltään Sönkkö. Sönköllä oli huono mielikuvitus. Silti hän osasi kuvitella olevansa merikotka joka kosti kaikille jotka syöksevät tulta. Yhtäkkiä Sönkkö kuoli. Onneksi gangsta-Tale pelasti ruumiin ja teki siitä soppaa.
Ihana Isabella sai ruokamyrkytyksen linnanjuhlissa. Sauli rakastui Isabellaan, joka oli kaunis iltapuvussaan. Sauli kosi..

<00:05> <Strawr> Kaakkao: Sinä olet netin ilkein ihminen jonka olen koskaan täältä bongannut, hoitoon joutuisit
<23:05> <Turska> Niin että kun joukossa on yksi tommonen töhö niin se kyllä nollaa fiksumpien käytöksen

- Ekku
- VIP
- Viestit: 999
- Liittynyt: 24.7.2009 19:36
Re: Tavallinen maanantai Pihlajakadulla (jatk kahdella sanal
Isabella ja Ismo menivät punaisella autolla Ismon kämpälle tappamaan Sepon. Punaisen auton rengas kuitenkin puhkesi ja suunitelma peruttiin.

Ihana Isabella sai ruokamyrkytyksen linnanjuhlissa. Sauli rakastui Isabellaan, joka oli kaunis iltapuvussaan. Sauli kosi kuitenkin lihavaa..

Tänne vaan, muiden pervojen sekaan juhlimaan.
- fakki
- Kanta-asiakas
- Viestit: 1561
- Liittynyt: 3.6.2012 21:46
- Paikkakunta: Kehä III ulkopuolella

Ihana Isabella sai ruokamyrkytyksen linnanjuhlissa. Sauli rakastui Isabellaan, joka oli kaunis iltapuvussaan. Sauli kosi kuitenkin lihavaa Annikaa, joka

- SönkköX
- Kanta-asiakas
- Viestit: 185
- Liittynyt: 4.6.2010 14:00
Re: Tavallinen maanantai Pihlajakadulla (jatk kahdella sanal
[quote="fakki"]Isabella ja Ismo menivät punaisella autolla Ismon kämpälle tappamaan Sepon. Punaisen auton rengas kuitenkin puhkesi ja suunitelma peruttiin.
Kunnes yht'äkkiä Helena otti huomioon, että on tekopyhä Sepon pelastaja ja päätti surmata itsensä. Onneksi Katariina kuoli samalla, sillä hänestä olisi tullut muuten joku holtiton tappajakirurgi. Tähän mennessä myös Kalle ajoi Paulan kanssa kilpaa Aaron mökille. Iida kuoli kaaduttuaan ydinjätteeseen, päällään neuvostoliittofarkut.
Aaron mökillä kirjastonhoitajat kokoontuivat Severin ympärille ja alkoivat kiduttaa tätä. Kidutus kesti noin neljä kuukautta, jonka aikana Severi tunsi useasti Aaron olevan sittenkin pohjimmiltaan yhtä tyhmä kuin eräs Eero-niminen skitsofreenikko Muoniosta. Lopulta Severi alkoi muuttua mustekalaksi. Tai niin kirjastohoitajat kertoivat siellä olleille mustille miehille tapahtuneen. Sitten Severin verisuonet alkoivat pullistua.
Anni alkoi maksulliseksi naiseksi, mikä vaikutti melko typerältä sillä hänellä oli kuitenkin ikää seitsemänkymmentä vuotta. Aaro rakastui Lasseen ja tappoi sitten Lassen. Pihlajakatu tuhoutui Aaron asetettua räjähtävän pommin Sievisten asuntoon. Eloonjääneet olivat super-Paula ja Isabella. Muut pakenivat Afrikkaan. Afrikanlaiva upposi. Afrikassa Jiri sairastui malariaan tavaten avaruusolion nimeltään Sönkkö. Sönköllä oli huono mielikuvitus. Silti hän osasi kuvitella olevansa merikotka joka kosti kaikille jotka syöksevät tulta. Yhtäkkiä Sönkkö kuoli. Onneksi gangsta-Tale pelasti ruumiin ja teki siitä soppaa.
Ihana Isabella sai ruokamyrkytyksen linnanjuhlissa. Sauli rakastui Isabellaan, joka oli kaunis iltapuvussaan. Sauli kosi kuitenkin lihavaa Annikaa, joka oli kuollut

Aaro ja Eero -fani
-
- Kanta-asiakas
- Viestit: 1524
- Liittynyt: 25.8.2011 19:08
Re: Tavallinen maanantai Pihlajakadulla (jatk kahdella sanal
[quote="SönkköX"][quote="fakki"]Isabella ja Ismo menivät punaisella autolla Ismon kämpälle tappamaan Sepon. Punaisen auton rengas kuitenkin puhkesi ja suunitelma peruttiin.
Kunnes yht'äkkiä Helena otti huomioon, että on tekopyhä Sepon pelastaja ja päätti surmata itsensä. Onneksi Katariina kuoli samalla, sillä hänestä olisi tullut muuten joku holtiton tappajakirurgi. Tähän mennessä myös Kalle ajoi Paulan kanssa kilpaa Aaron mökille. Iida kuoli kaaduttuaan ydinjätteeseen, päällään neuvostoliittofarkut.
Aaron mökillä kirjastonhoitajat kokoontuivat Severin ympärille ja alkoivat kiduttaa tätä. Kidutus kesti noin neljä kuukautta, jonka aikana Severi tunsi useasti Aaron olevan sittenkin pohjimmiltaan yhtä tyhmä kuin eräs Eero-niminen skitsofreenikko Muoniosta. Lopulta Severi alkoi muuttua mustekalaksi. Tai niin kirjastohoitajat kertoivat siellä olleille mustille miehille tapahtuneen. Sitten Severin verisuonet alkoivat pullistua.
Anni alkoi maksulliseksi naiseksi, mikä vaikutti melko typerältä sillä hänellä oli kuitenkin ikää seitsemänkymmentä vuotta. Aaro rakastui Lasseen ja tappoi sitten Lassen. Pihlajakatu tuhoutui Aaron asetettua räjähtävän pommin Sievisten asuntoon. Eloonjääneet olivat super-Paula ja Isabella. Muut pakenivat Afrikkaan. Afrikanlaiva upposi. Afrikassa Jiri sairastui malariaan tavaten avaruusolion nimeltään Sönkkö. Sönköllä oli huono mielikuvitus. Silti hän osasi kuvitella olevansa merikotka joka kosti kaikille jotka syöksevät tulta. Yhtäkkiä Sönkkö kuoli. Onneksi gangsta-Tale pelasti ruumiin ja teki siitä soppaa.
Ihana Isabella sai ruokamyrkytyksen linnanjuhlissa. Sauli rakastui Isabellaan, joka oli kaunis iltapuvussaan. Sauli kosi kuitenkin lihavaa Annikaa, joka oli kuollut vain leikisti.
Kunnes yht'äkkiä Helena otti huomioon, että on tekopyhä Sepon pelastaja ja päätti surmata itsensä. Onneksi Katariina kuoli samalla, sillä hänestä olisi tullut muuten joku holtiton tappajakirurgi. Tähän mennessä myös Kalle ajoi Paulan kanssa kilpaa Aaron mökille. Iida kuoli kaaduttuaan ydinjätteeseen, päällään neuvostoliittofarkut.
Aaron mökillä kirjastonhoitajat kokoontuivat Severin ympärille ja alkoivat kiduttaa tätä. Kidutus kesti noin neljä kuukautta, jonka aikana Severi tunsi useasti Aaron olevan sittenkin pohjimmiltaan yhtä tyhmä kuin eräs Eero-niminen skitsofreenikko Muoniosta. Lopulta Severi alkoi muuttua mustekalaksi. Tai niin kirjastohoitajat kertoivat siellä olleille mustille miehille tapahtuneen. Sitten Severin verisuonet alkoivat pullistua.
Anni alkoi maksulliseksi naiseksi, mikä vaikutti melko typerältä sillä hänellä oli kuitenkin ikää seitsemänkymmentä vuotta. Aaro rakastui Lasseen ja tappoi sitten Lassen. Pihlajakatu tuhoutui Aaron asetettua räjähtävän pommin Sievisten asuntoon. Eloonjääneet olivat super-Paula ja Isabella. Muut pakenivat Afrikkaan. Afrikanlaiva upposi. Afrikassa Jiri sairastui malariaan tavaten avaruusolion nimeltään Sönkkö. Sönköllä oli huono mielikuvitus. Silti hän osasi kuvitella olevansa merikotka joka kosti kaikille jotka syöksevät tulta. Yhtäkkiä Sönkkö kuoli. Onneksi gangsta-Tale pelasti ruumiin ja teki siitä soppaa.
Ihana Isabella sai ruokamyrkytyksen linnanjuhlissa. Sauli rakastui Isabellaan, joka oli kaunis iltapuvussaan. Sauli kosi kuitenkin lihavaa Annikaa, joka oli kuollut vain leikisti.
<00:05> <Strawr> Kaakkao: Sinä olet netin ilkein ihminen jonka olen koskaan täältä bongannut, hoitoon joutuisit
<23:05> <Turska> Niin että kun joukossa on yksi tommonen töhö niin se kyllä nollaa fiksumpien käytöksen
<23:05> <Turska> Niin että kun joukossa on yksi tommonen töhö niin se kyllä nollaa fiksumpien käytöksen
- Japp
- VIP
- Viestit: 3229
- Liittynyt: 24.1.2010 14:36
Re: Tavallinen maanantai Pihlajakadulla (jatk kahdella sanal
Isabella ja Ismo menivät punaisella autolla Ismon kämpälle tappamaan Sepon. Punaisen auton rengas kuitenkin puhkesi ja suunitelma peruttiin.
Kunnes yht'äkkiä Helena otti huomioon, että on tekopyhä Sepon pelastaja ja päätti surmata itsensä. Onneksi Katariina kuoli samalla, sillä hänestä olisi tullut muuten joku holtiton tappajakirurgi. Tähän mennessä myös Kalle ajoi Paulan kanssa kilpaa Aaron mökille. Iida kuoli kaaduttuaan ydinjätteeseen, päällään neuvostoliittofarkut.
Aaron mökillä kirjastonhoitajat kokoontuivat Severin ympärille ja alkoivat kiduttaa tätä. Kidutus kesti noin neljä kuukautta, jonka aikana Severi tunsi useasti Aaron olevan sittenkin pohjimmiltaan yhtä tyhmä kuin eräs Eero-niminen skitsofreenikko Muoniosta. Lopulta Severi alkoi muuttua mustekalaksi. Tai niin kirjastohoitajat kertoivat siellä olleille mustille miehille tapahtuneen. Sitten Severin verisuonet alkoivat pullistua.
Anni alkoi maksulliseksi naiseksi, mikä vaikutti melko typerältä sillä hänellä oli kuitenkin ikää seitsemänkymmentä vuotta. Aaro rakastui Lasseen ja tappoi sitten Lassen. Pihlajakatu tuhoutui Aaron asetettua räjähtävän pommin Sievisten asuntoon. Eloonjääneet olivat super-Paula ja Isabella. Muut pakenivat Afrikkaan. Afrikanlaiva upposi. Afrikassa Jiri sairastui malariaan tavaten avaruusolion nimeltään Sönkkö. Sönköllä oli huono mielikuvitus. Silti hän osasi kuvitella olevansa merikotka joka kosti kaikille jotka syöksevät tulta. Yhtäkkiä Sönkkö kuoli. Onneksi gangsta-Tale pelasti ruumiin ja teki siitä soppaa.
Ihana Isabella sai ruokamyrkytyksen linnanjuhlissa. Sauli rakastui Isabellaan, joka oli kaunis iltapuvussaan. Sauli kosi kuitenkin lihavaa Annikaa, joka oli kuollut vain leikisti. Oikeasti hän

Suomi-Japp-Suomi
Leona ♥ Rambo ♥ Ekku ♥ Iivo ♥ Oiva
We are sistas, we stand together ♥
Turksa, Japp, Burnis
Leona ♥ Rambo ♥ Ekku ♥ Iivo ♥ Oiva
We are sistas, we stand together ♥
Turksa, Japp, Burnis
-
- Kanta-asiakas
- Viestit: 1524
- Liittynyt: 25.8.2011 19:08
Re: Tavallinen maanantai Pihlajakadulla (jatk kahdella sanal
Isabella ja Ismo menivät punaisella autolla Ismon kämpälle tappamaan Sepon. Punaisen auton rengas kuitenkin puhkesi ja suunitelma peruttiin.
Kunnes yht'äkkiä Helena otti huomioon, että on tekopyhä Sepon pelastaja ja päätti surmata itsensä. Onneksi Katariina kuoli samalla, sillä hänestä olisi tullut muuten joku holtiton tappajakirurgi. Tähän mennessä myös Kalle ajoi Paulan kanssa kilpaa Aaron mökille. Iida kuoli kaaduttuaan ydinjätteeseen, päällään neuvostoliittofarkut.
Aaron mökillä kirjastonhoitajat kokoontuivat Severin ympärille ja alkoivat kiduttaa tätä. Kidutus kesti noin neljä kuukautta, jonka aikana Severi tunsi useasti Aaron olevan sittenkin pohjimmiltaan yhtä tyhmä kuin eräs Eero-niminen skitsofreenikko Muoniosta. Lopulta Severi alkoi muuttua mustekalaksi. Tai niin kirjastohoitajat kertoivat siellä olleille mustille miehille tapahtuneen. Sitten Severin verisuonet alkoivat pullistua.
Anni alkoi maksulliseksi naiseksi, mikä vaikutti melko typerältä sillä hänellä oli kuitenkin ikää seitsemänkymmentä vuotta. Aaro rakastui Lasseen ja tappoi sitten Lassen. Pihlajakatu tuhoutui Aaron asetettua räjähtävän pommin Sievisten asuntoon. Eloonjääneet olivat super-Paula ja Isabella. Muut pakenivat Afrikkaan. Afrikanlaiva upposi. Afrikassa Jiri sairastui malariaan tavaten avaruusolion nimeltään Sönkkö. Sönköllä oli huono mielikuvitus. Silti hän osasi kuvitella olevansa merikotka joka kosti kaikille jotka syöksevät tulta. Yhtäkkiä Sönkkö kuoli. Onneksi gangsta-Tale pelasti ruumiin ja teki siitä soppaa.
Ihana Isabella sai ruokamyrkytyksen linnanjuhlissa. Sauli rakastui Isabellaan, joka oli kaunis iltapuvussaan. Sauli kosi kuitenkin lihavaa Annikaa, joka oli kuollut vain leikisti. Oikeasti hän lavasti kuolemansa..
Kunnes yht'äkkiä Helena otti huomioon, että on tekopyhä Sepon pelastaja ja päätti surmata itsensä. Onneksi Katariina kuoli samalla, sillä hänestä olisi tullut muuten joku holtiton tappajakirurgi. Tähän mennessä myös Kalle ajoi Paulan kanssa kilpaa Aaron mökille. Iida kuoli kaaduttuaan ydinjätteeseen, päällään neuvostoliittofarkut.
Aaron mökillä kirjastonhoitajat kokoontuivat Severin ympärille ja alkoivat kiduttaa tätä. Kidutus kesti noin neljä kuukautta, jonka aikana Severi tunsi useasti Aaron olevan sittenkin pohjimmiltaan yhtä tyhmä kuin eräs Eero-niminen skitsofreenikko Muoniosta. Lopulta Severi alkoi muuttua mustekalaksi. Tai niin kirjastohoitajat kertoivat siellä olleille mustille miehille tapahtuneen. Sitten Severin verisuonet alkoivat pullistua.
Anni alkoi maksulliseksi naiseksi, mikä vaikutti melko typerältä sillä hänellä oli kuitenkin ikää seitsemänkymmentä vuotta. Aaro rakastui Lasseen ja tappoi sitten Lassen. Pihlajakatu tuhoutui Aaron asetettua räjähtävän pommin Sievisten asuntoon. Eloonjääneet olivat super-Paula ja Isabella. Muut pakenivat Afrikkaan. Afrikanlaiva upposi. Afrikassa Jiri sairastui malariaan tavaten avaruusolion nimeltään Sönkkö. Sönköllä oli huono mielikuvitus. Silti hän osasi kuvitella olevansa merikotka joka kosti kaikille jotka syöksevät tulta. Yhtäkkiä Sönkkö kuoli. Onneksi gangsta-Tale pelasti ruumiin ja teki siitä soppaa.
Ihana Isabella sai ruokamyrkytyksen linnanjuhlissa. Sauli rakastui Isabellaan, joka oli kaunis iltapuvussaan. Sauli kosi kuitenkin lihavaa Annikaa, joka oli kuollut vain leikisti. Oikeasti hän lavasti kuolemansa..
<00:05> <Strawr> Kaakkao: Sinä olet netin ilkein ihminen jonka olen koskaan täältä bongannut, hoitoon joutuisit
<23:05> <Turska> Niin että kun joukossa on yksi tommonen töhö niin se kyllä nollaa fiksumpien käytöksen
<23:05> <Turska> Niin että kun joukossa on yksi tommonen töhö niin se kyllä nollaa fiksumpien käytöksen
- CutCognac
- Kanta-asiakas
- Viestit: 930
- Liittynyt: 9.1.2010 10:26
Re: Tavallinen maanantai Pihlajakadulla (jatk kahdella sanal
Isabella ja Ismo menivät punaisella autolla Ismon kämpälle tappamaan Sepon. Punaisen auton rengas kuitenkin puhkesi ja suunitelma peruttiin.
Kunnes yht'äkkiä Helena otti huomioon, että on tekopyhä Sepon pelastaja ja päätti surmata itsensä. Onneksi Katariina kuoli samalla, sillä hänestä olisi tullut muuten joku holtiton tappajakirurgi. Tähän mennessä myös Kalle ajoi Paulan kanssa kilpaa Aaron mökille. Iida kuoli kaaduttuaan ydinjätteeseen, päällään neuvostoliittofarkut.
Aaron mökillä kirjastonhoitajat kokoontuivat Severin ympärille ja alkoivat kiduttaa tätä. Kidutus kesti noin neljä kuukautta, jonka aikana Severi tunsi useasti Aaron olevan sittenkin pohjimmiltaan yhtä tyhmä kuin eräs Eero-niminen skitsofreenikko Muoniosta. Lopulta Severi alkoi muuttua mustekalaksi. Tai niin kirjastohoitajat kertoivat siellä olleille mustille miehille tapahtuneen. Sitten Severin verisuonet alkoivat pullistua.
Anni alkoi maksulliseksi naiseksi, mikä vaikutti melko typerältä sillä hänellä oli kuitenkin ikää seitsemänkymmentä vuotta. Aaro rakastui Lasseen ja tappoi sitten Lassen. Pihlajakatu tuhoutui Aaron asetettua räjähtävän pommin Sievisten asuntoon. Eloonjääneet olivat super-Paula ja Isabella. Muut pakenivat Afrikkaan. Afrikanlaiva upposi. Afrikassa Jiri sairastui malariaan tavaten avaruusolion nimeltään Sönkkö. Sönköllä oli huono mielikuvitus. Silti hän osasi kuvitella olevansa merikotka joka kosti kaikille jotka syöksevät tulta. Yhtäkkiä Sönkkö kuoli. Onneksi gangsta-Tale pelasti ruumiin ja teki siitä soppaa.
Ihana Isabella sai ruokamyrkytyksen linnanjuhlissa. Sauli rakastui Isabellaan, joka oli kaunis iltapuvussaan. Sauli kosi kuitenkin lihavaa Annikaa, joka oli kuollut vain leikisti. Oikeasti hän lavasti kuolemansa kätkemällä itsensä

Minulla ei ole jaksoja.
- Japp
- VIP
- Viestit: 3229
- Liittynyt: 24.1.2010 14:36
Re: Tavallinen maanantai Pihlajakadulla (jatk kahdella sanal
Isabella ja Ismo menivät punaisella autolla Ismon kämpälle tappamaan Sepon. Punaisen auton rengas kuitenkin puhkesi ja suunitelma peruttiin.
Kunnes yht'äkkiä Helena otti huomioon, että on tekopyhä Sepon pelastaja ja päätti surmata itsensä. Onneksi Katariina kuoli samalla, sillä hänestä olisi tullut muuten joku holtiton tappajakirurgi. Tähän mennessä myös Kalle ajoi Paulan kanssa kilpaa Aaron mökille. Iida kuoli kaaduttuaan ydinjätteeseen, päällään neuvostoliittofarkut.
Aaron mökillä kirjastonhoitajat kokoontuivat Severin ympärille ja alkoivat kiduttaa tätä. Kidutus kesti noin neljä kuukautta, jonka aikana Severi tunsi useasti Aaron olevan sittenkin pohjimmiltaan yhtä tyhmä kuin eräs Eero-niminen skitsofreenikko Muoniosta. Lopulta Severi alkoi muuttua mustekalaksi. Tai niin kirjastohoitajat kertoivat siellä olleille mustille miehille tapahtuneen. Sitten Severin verisuonet alkoivat pullistua.
Anni alkoi maksulliseksi naiseksi, mikä vaikutti melko typerältä sillä hänellä oli kuitenkin ikää seitsemänkymmentä vuotta. Aaro rakastui Lasseen ja tappoi sitten Lassen. Pihlajakatu tuhoutui Aaron asetettua räjähtävän pommin Sievisten asuntoon. Eloonjääneet olivat super-Paula ja Isabella. Muut pakenivat Afrikkaan. Afrikanlaiva upposi. Afrikassa Jiri sairastui malariaan tavaten avaruusolion nimeltään Sönkkö. Sönköllä oli huono mielikuvitus. Silti hän osasi kuvitella olevansa merikotka joka kosti kaikille jotka syöksevät tulta. Yhtäkkiä Sönkkö kuoli. Onneksi gangsta-Tale pelasti ruumiin ja teki siitä soppaa.
Ihana Isabella sai ruokamyrkytyksen linnanjuhlissa. Sauli rakastui Isabellaan, joka oli kaunis iltapuvussaan. Sauli kosi kuitenkin lihavaa Annikaa, joka oli kuollut vain leikisti. Oikeasti hän lavasti kuolemansa kätkemällä itsensä uskonnolliseen lahkoon.

- Viestit: 138
- Liittynyt: 2.7.2009 19:43
- Paikkakunta: www.ismolaitela.com
Re: Tavallinen maanantai Pihlajakadulla (jatk kahdella sanal
Isabella ja Ismo menivät punaisella autolla Ismon kämpälle tappamaan Sepon. Punaisen auton rengas kuitenkin puhkesi ja suunitelma peruttiin.
Kunnes yht'äkkiä Helena otti huomioon, että on tekopyhä Sepon pelastaja ja päätti surmata itsensä. Onneksi Katariina kuoli samalla, sillä hänestä olisi tullut muuten joku holtiton tappajakirurgi. Tähän mennessä myös Kalle ajoi Paulan kanssa kilpaa Aaron mökille. Iida kuoli kaaduttuaan ydinjätteeseen, päällään neuvostoliittofarkut.
Aaron mökillä kirjastonhoitajat kokoontuivat Severin ympärille ja alkoivat kiduttaa tätä. Kidutus kesti noin neljä kuukautta, jonka aikana Severi tunsi useasti Aaron olevan sittenkin pohjimmiltaan yhtä tyhmä kuin eräs Eero-niminen skitsofreenikko Muoniosta. Lopulta Severi alkoi muuttua mustekalaksi. Tai niin kirjastohoitajat kertoivat siellä olleille mustille miehille tapahtuneen. Sitten Severin verisuonet alkoivat pullistua.
Anni alkoi maksulliseksi naiseksi, mikä vaikutti melko typerältä sillä hänellä oli kuitenkin ikää seitsemänkymmentä vuotta. Aaro rakastui Lasseen ja tappoi sitten Lassen. Pihlajakatu tuhoutui Aaron asetettua räjähtävän pommin Sievisten asuntoon. Eloonjääneet olivat super-Paula ja Isabella. Muut pakenivat Afrikkaan. Afrikanlaiva upposi. Afrikassa Jiri sairastui malariaan tavaten avaruusolion nimeltään Sönkkö. Sönköllä oli huono mielikuvitus. Silti hän osasi kuvitella olevansa merikotka joka kosti kaikille jotka syöksevät tulta. Yhtäkkiä Sönkkö kuoli. Onneksi gangsta-Tale pelasti ruumiin ja teki siitä soppaa.
Ihana Isabella sai ruokamyrkytyksen linnanjuhlissa. Sauli rakastui Isabellaan, joka oli kaunis iltapuvussaan. Sauli kosi kuitenkin lihavaa Annikaa, joka oli kuollut vain leikisti. Oikeasti hän lavasti kuolemansa kätkemällä itsensä uskonnolliseen lahkoon. Uskonnollisessa lahkossa

Ihana Isabella sai ruokamyrkytyksen linnanjuhlissa. Sauli rakastui Isabellaan, joka oli kaunis iltapuvussaan. Sauli kosi kuitenkin lihavaa Annikaa, joka oli kuollut vain leikisti. Oikeasti hän lavasti kuolemansa kätkemällä itsensä uskonnolliseen lahkoon. Uskonnollisessa lahkossa Annika tapasi

Ihana Isabella sai ruokamyrkytyksen linnanjuhlissa. Sauli rakastui Isabellaan, joka oli kaunis iltapuvussaan. Sauli kosi kuitenkin lihavaa Annikaa, joka oli kuollut vain leikisti. Oikeasti hän lavasti kuolemansa kätkemällä itsensä uskonnolliseen lahkoon. Uskonnollisessa lahkossa Annika tapasi Toivo Karhun

Ihana Isabella sai ruokamyrkytyksen linnanjuhlissa. Sauli rakastui Isabellaan, joka oli kaunis iltapuvussaan. Sauli kosi kuitenkin lihavaa Annikaa, joka oli kuollut vain leikisti. Oikeasti hän lavasti kuolemansa kätkemällä itsensä uskonnolliseen lahkoon. Uskonnollisessa lahkossa Annika tapasi Toivo Karhun vanhan gramofonin

Ihana Isabella sai ruokamyrkytyksen linnanjuhlissa. Sauli rakastui Isabellaan, joka oli kaunis iltapuvussaan. Sauli kosi kuitenkin lihavaa Annikaa, joka oli kuollut vain leikisti. Oikeasti hän lavasti kuolemansa kätkemällä itsensä uskonnolliseen lahkoon. Uskonnollisessa lahkossa Annika tapasi Toivo Karhun vanhan gramofonin, jota Annika

Ihana Isabella sai ruokamyrkytyksen linnanjuhlissa. Sauli rakastui Isabellaan, joka oli kaunis iltapuvussaan. Sauli kosi kuitenkin lihavaa Annikaa, joka oli kuollut vain leikisti. Oikeasti hän lavasti kuolemansa kätkemällä itsensä uskonnolliseen lahkoon. Uskonnollisessa lahkossa Annika tapasi Toivo Karhun vanhan gramofonin, jota Annika hyväksikäytti maailmanvalloituksessaan

Ihana Isabella sai ruokamyrkytyksen linnanjuhlissa. Sauli rakastui Isabellaan, joka oli kaunis iltapuvussaan. Sauli kosi kuitenkin lihavaa Annikaa, joka oli kuollut vain leikisti. Oikeasti hän lavasti kuolemansa kätkemällä itsensä uskonnolliseen lahkoon. Uskonnollisessa lahkossa Annika tapasi Toivo Karhun vanhan gramofonin, jota Annika hyväksikäytti maailmanvalloituksessaan Isabellan kanssa.

Ihana Isabella sai ruokamyrkytyksen linnanjuhlissa. Sauli rakastui Isabellaan, joka oli kaunis iltapuvussaan. Sauli kosi kuitenkin lihavaa Annikaa, joka oli kuollut vain leikisti. Oikeasti hän lavasti kuolemansa kätkemällä itsensä uskonnolliseen lahkoon. Uskonnollisessa lahkossa Annika tapasi Toivo Karhun vanhan gramofonin, jota Annika hyväksikäytti maailmanvalloituksessaan Isabellan kanssa. Isabella ampui
(Pahoittelut muuten kun postaan näin tiheään. Nyt en postaa vähään aikaan.)

Ihana Isabella sai ruokamyrkytyksen linnanjuhlissa. Sauli rakastui Isabellaan, joka oli kaunis iltapuvussaan. Sauli kosi kuitenkin lihavaa Annikaa, joka oli kuollut vain leikisti. Oikeasti hän lavasti kuolemansa kätkemällä itsensä uskonnolliseen lahkoon. Uskonnollisessa lahkossa Annika tapasi Toivo Karhun vanhan gramofonin, jota Annika hyväksikäytti maailmanvalloituksessaan Isabellan kanssa. Isabella ampui ritsalla itseään

Ihana Isabella sai ruokamyrkytyksen linnanjuhlissa. Sauli rakastui Isabellaan, joka oli kaunis iltapuvussaan. Sauli kosi kuitenkin lihavaa Annikaa, joka oli kuollut vain leikisti. Oikeasti hän lavasti kuolemansa kätkemällä itsensä uskonnolliseen lahkoon. Uskonnollisessa lahkossa Annika tapasi Toivo Karhun vanhan gramofonin, jota Annika hyväksikäytti maailmanvalloituksessaan Isabellan kanssa. Isabella ampui ritsalla itseään rintojensa väliin

Ihana Isabella sai ruokamyrkytyksen linnanjuhlissa. Sauli rakastui Isabellaan, joka oli kaunis iltapuvussaan. Sauli kosi kuitenkin lihavaa Annikaa, joka oli kuollut vain leikisti. Oikeasti hän lavasti kuolemansa kätkemällä itsensä uskonnolliseen lahkoon. Uskonnollisessa lahkossa Annika tapasi Toivo Karhun vanhan gramofonin, jota Annika hyväksikäytti maailmanvalloituksessaan Isabellan kanssa. Isabella ampui ritsalla itseään rintojensa väliin kivien riemuksi