Xbox One

Keskustelua peleihin liittyen. Pelikonsolit yms.
Vastaa Viestiin
Avatar
fakki
Kanta-asiakas
Viestit: 1561
Liittynyt: 3.6.2012 21:46
Paikkakunta: Kehä III ulkopuolella

Xbox One

Viesti Kirjoittaja fakki »

Terve !

Keskustelua tästä pelikonsolista, joka ollaan julkaisemassa ensivuoden alussa. Hinnaksi on tulossa noin 250 euroa ainakin alussa ja tästä uudesta Xboxista tulee löytymään kaikki mitä esim. Playstation 3 sisältää, eli bluray, dvd toiminnot sun muita mitä Xbox 360 ei ollut. Tuon lisäksi paljon muuta on tulossa tähän konsoliin. Juttujen mukaan Xbox 720 käy olohuoneen ainoaksi viihdelaitteeksi, eli kaiken muun voi jättää pois ja ostaa tämän.

Siinä on tietojen mukaan optinen Blu Ray -levyasema sekä tuki erityisille 3D-laseille ja toisen sukupolven Kinect-liikeohjainteknologialle. Tietojen mukaan uuden pelikonsolin graafinen suorituskyky olisi 4–6 kertaa parempi kuin nykyisen Xbox 360:n.

Tuollaisen bongasin^^

Konsolin varsinaista ulkonäköä ei ole viellä mitään varmuutta. Moni on arvellut minkä näköinen se voisi olla, jos katsoo googlen kuvapalvelua. Ohjaimestakaan ei ole mitään varmaa tietoa. Peleistä sen verran, että tälle konsolille ei ole tullut tietoa mistään pelistä viellä, mutta oletetaan että tälle konsolille tulee myös sellaisia pelisarjoja, joita muille laitteille ei saa.

Itse ajattelin tämän konsolin ostaa. Synttärirahaa saan joulukuussa, joten sillon on varmaan jo varma julkaisupäiväkin. Eli niillä rahoilla.
Viimeksi muokannut fakki, 20.6.2013 13:57. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
pelkkä Ministeri
VIP
VIP
Viestit: 1557
Liittynyt: 21.8.2009 19:21
Paikkakunta: Jyväskylä

Re: Xbox 720

Viesti Kirjoittaja pelkkä Ministeri »

Cool story bro mutta olisi ihan kiva löytää lähde tälle kaikelle. Monenlaisia huhuja liikkuu ja luenkin niitä usein mutta en ole kuullut mistään tälläisestä "uusi boxi ensi vuoden alussa". Päinvastoin, monet ihmiset (mukaanlukien minä) uskoo että konsoli tulee vasta ensi vuoden joulumarkkinoille aikaisintaan, ja se paljastettaisiin ensi vuoden E3:sessa.
( ͡° ͜ʖ ͡°)( ͡° ͜ʖ ͡°)( ͡° ͜ʖ ͡°)( ͡° ͜ʖ ͡°)( ͡° ͜ʖ ͡°)( ͡° ͜ʖ ͡°)( ͡° ͜ʖ ͡°)( ͡° ͜ʖ ͡°)( ͡° ͜ʖ ͡°)( ͡° ͜ʖ ͡°)( ͡° ͜ʖ ͡°)( ͡° ͜ʖ ͡°)( ͡° ͜ʖ ͡°)
Avatar
Enigma
Valvoja
Valvoja
Viestit: 3677
Liittynyt: 22.8.2009 17:51

Re: Xbox 720

Viesti Kirjoittaja Enigma »

Tässäkin todennäköisesti täysin vanhentunutta rautaa jo julkaisuvaiheessa.
"Sopimus ja sopimus... Haasta mut oikeuteen sen sopimukses kanssa ja juristia ei tarvii todellakaan ettii kaukaa!"
Avatar
Yarmo
Ylläpitäjä
Ylläpitäjä
Viestit: 3049
Liittynyt: 9.5.2009 21:41

Re: Xbox 720

Viesti Kirjoittaja Yarmo »

http://majornelson.com/2013/01/02/countdown-to-e3-2013/

Fiiniä, jos kyseessä olisi uuden xboxin julkaisu?
Et opi kokemuksen kautta mitään. Opit vain pohtimalla kokemuksia.
Avatar
Enigma
Valvoja
Valvoja
Viestit: 3677
Liittynyt: 22.8.2009 17:51

Re: Xbox 720

Viesti Kirjoittaja Enigma »

Taitaa uusi pleikkari menestyä paremmin kuin tämä:

[youtube]http://www.youtube.com/watch?v=KbWgUO-Rqcw[/youtube]
"Sopimus ja sopimus... Haasta mut oikeuteen sen sopimukses kanssa ja juristia ei tarvii todellakaan ettii kaukaa!"
Avatar
Aaro/Eero
Kanta-asiakas
Viestit: 401
Liittynyt: 30.4.2012 19:38

Re: Xbox 720

Viesti Kirjoittaja Aaro/Eero »

Samat jutut tulee olemaan mitä pleikkarissa oli jo vuonna 2006.. Ei kyllä kiinnosta hankkia, eikä kyllä kiinnosta tuokaan pleikka 4 kun se on pilattu kaikilla ihme jutuilla jne.
Avatar
Yarmo
Ylläpitäjä
Ylläpitäjä
Viestit: 3049
Liittynyt: 9.5.2009 21:41

Re: Xbox 720

Viesti Kirjoittaja Yarmo »

Oli kyllä pliisu vekotin tuon perusteella. Odotukset oli korkealla, mutta oli syvä sukellus.
Et opi kokemuksen kautta mitään. Opit vain pohtimalla kokemuksia.
pelkkä Ministeri
VIP
VIP
Viestit: 1557
Liittynyt: 21.8.2009 19:21
Paikkakunta: Jyväskylä

Re: Xbox 720

Viesti Kirjoittaja pelkkä Ministeri »

Huonolta laitteelta vaikuttaa tähän mennessä. Saa nähdä jos mielipide muuttuu kun E3:sella sitten kerrotaan lisää itse laitteesta ja peleistä.
( ͡° ͜ʖ ͡°)( ͡° ͜ʖ ͡°)( ͡° ͜ʖ ͡°)( ͡° ͜ʖ ͡°)( ͡° ͜ʖ ͡°)( ͡° ͜ʖ ͡°)( ͡° ͜ʖ ͡°)( ͡° ͜ʖ ͡°)( ͡° ͜ʖ ͡°)( ͡° ͜ʖ ͡°)( ͡° ͜ʖ ͡°)( ͡° ͜ʖ ͡°)( ͡° ͜ʖ ͡°)
Avatar
Yarmo
Ylläpitäjä
Ylläpitäjä
Viestit: 3049
Liittynyt: 9.5.2009 21:41

Re: Xbox 720

Viesti Kirjoittaja Yarmo »

Jos tuon pelit täytyy synkata Xbox tilile niin sitten kyllä jää käyttämäti. Katoaa pelien vaihtoarvo ihan tyystin.
Et opi kokemuksen kautta mitään. Opit vain pohtimalla kokemuksia.
pelkkä Ministeri
VIP
VIP
Viestit: 1557
Liittynyt: 21.8.2009 19:21
Paikkakunta: Jyväskylä

Re: Xbox 720

Viesti Kirjoittaja pelkkä Ministeri »

http://news.xbox.com/2013/06/update
Microsoftillakin näköjään vielä vähän järkeä päässä.
( ͡° ͜ʖ ͡°)( ͡° ͜ʖ ͡°)( ͡° ͜ʖ ͡°)( ͡° ͜ʖ ͡°)( ͡° ͜ʖ ͡°)( ͡° ͜ʖ ͡°)( ͡° ͜ʖ ͡°)( ͡° ͜ʖ ͡°)( ͡° ͜ʖ ͡°)( ͡° ͜ʖ ͡°)( ͡° ͜ʖ ͡°)( ͡° ͜ʖ ͡°)( ͡° ͜ʖ ͡°)
Avatar
fakki
Kanta-asiakas
Viestit: 1561
Liittynyt: 3.6.2012 21:46
Paikkakunta: Kehä III ulkopuolella

Re: Xbox 720

Viesti Kirjoittaja fakki »

Taitaa sitten xbox 360 käyttäjät, jotka olivat ennen tuota uutista ostamassa PS4 niin kääntyvät takaisin boxille.

Ei taidakkaan ps4 viedä 6-0 xboxia :|
Vastaa Viestiin