Ipilän Musiikkifestivaalit 2013
Lähetetty: 9.10.2013 00:47
- Säännöt ovat yksinkertaisia, jokainen käyttäjä lähettää yhden kappaleen minulle yksityiviestein ja näin hän pääsee kilpailuun mukaan osallistumaan. Jokaisen käyttäjän on kuitenkin päätettävä yksi maa, ja kappale joka on laulettu sen kyseisen maan kielellä. (suomeksi ja englanniksi lauletut kappaleet kielletty)
esimerkit allaolevassa spoilerissa:
- Omasta maastaan/kappaleestaan ei saa tietenkään kertoa muille käyttäjille mitään, vaan se on pidettävä visusti salassa. Kun lopulliset tulokset on paljastettu, niin samalla selviää myös minkä kappaleen kukin käyttäjä on mukaan lähettänyt.
- Kun osallistujia on osallistunut riittävästi, niin kappaleet julkaistaan tässä ketjussa ja jokainen käyttäjä lähettää minulle yksityisviestein pisteet näistä kappaleista. Myöhemmin tulokset julkaistaan ja selviää Musiikkifestivaalien ensimmäinen voittaja!
Kehotan kaikkia osallistumaan mukaan, ei vaadi loppupeleissä suurta vaivaa/läsnäoloa ja tarkoituskin on pitää vain yksi tälläinen leikkimielinen musiikkikilpailu tälle vuodelle
Jo mukana olevat maat:
Espanja

Meksiko

Ruotsi

Slovenia

Thaimaa

Muistakaa että jokainen voi osallistua vain yhdellä maalla, joten yllämainitut eivät ole enää käytettävissä.