Selviytyjät on CBS:n omistama ja Mark Burnettin tuottama yhdysvaltalainen tosi-tv-sarja. Suomessa sarjaa on esitetty vuodesta 2001 lähtien, sekä Subilla että MTV3:lla.
Tehtävänä on 39 päivän (Australian kaudella 42 päivän) aikana pystyä säilymään mukana kilpailussa ja lopulta voittaa koko kilpailu. Kisassa on jaksoittain kahdenlaisia kilpailuja: palkintokilpailuja, joissa heimo voi voittaa syötävää, tavaroita ja erilaisia etuja itselleen. Koskemattomuuskilpailuissa tarkoituksena on saada itselleen koskemattomuussymboli, joka takaa sananmukaisesti heimolleen koskemattomuuden. Tällöin kyseinen heimo ei joudu heimoneuvostoon, jossa ryhmä joutuu pudottamaan yhden jäsenistään pois äänestyksellä. Lisäksi tärkeää on ryhmän välinen kanssakäyminen, jota kuvaajat päivittäin kuvaavat näiden leireissä.
Kun jäljellä on noin 9-12 kilpailijaa, heimot yhdistetään ja yksilökilpaileminen alkaa. Seitsemän (kaudesta 13 eteenpäin 9) kilpailijaa joutuu heimoneuvostoon (Jury), joka äänestää kaudesta riippuen joko kahdesta tai kolmesta viimeiseksi jääneestä kilpailijasta voittajan. Voittaja julkistetaan suorassa tv-lähetyksessä Yhdysvalloissa sen jälkeen kun sarja on esitetty televisiosta.
Palkintona on miljoona dollaria, aikaisemmilla tuotantokausilla kilpailtiin esimerkiksi autosta palkintokilpailuissa. Jokaisen kauden päätösjaksossa jaetaan yleensä palkintoina autoja ja lisää rahaa suosituimmille kilpailijoille.
Selviytyjiä kuvataan yleensä eksoottisissa rantakohteissa
(Borneo, Afrikka, Amazon, Vanuatu, Panama, Kiina , Samoa yms)
Selviytyjät on hyvin suosittu sarja, jota on tuotettu monissa kymmenissä maissa (Suomeenkin tulossa syksyllä)
Amerikassa pyörii jo 24 tuotantokausi, mutta Suomessa ollaan "vasta" aloittamassa 20.tuotantokautta. (Joka ilmestyi jo Yhdysvalloissa vuonna 2010)
________________________________________
Mitä sarja teissä herättää? Oletteko katsoneet?/katsotteko yhteensä?
Voimme kyseisessä ketjussa keskustella nyt alkavasta 20. Heroes vs Villains kaudesta, lisäksi voimme keskustella 24. Oneworld kaudesta( spoileritageissa) joka parhaillaan pöyrii Amerikoissa.
Juonipaljastukset/spoilerit sitten vieläkerran spoileritageihin
Mukavia keskusteluja (: